Pääkirjoitus

Hyvään elämään kuuluu hyvä kuolema ja hyvä saattohoito

Hyvään elämään kuuluu hyvä kuolema ja hyvä saattohoito
Anne Mäkelä

Suomi on ristiriitainen maa. Suomalainen terveydenhoito on maailman huippuluokkaa, mutta kuoleman hoidossa sijoitumme vasta 30. parhaan joukkoon.

Onneksi muutos on hiljalleen tapahtumassa. Joulukuussa sosiaali- ja terveysministeriö antaa saattohoidon suositukset.

Vielä saattohoidon järjestäminen jo pelkästään Satakunnan sisällä vaihtelee kuitenkin paljon (SK 2.12.). Kaikilla kunnilla ei ole valmiuksia saattohoitoon. Toisaalta myös maksusitoumusten antaminen esimerkiksi Diakonialaitoksen saattohoitokotiin vaihtelee paljon kunnittain.

Hyvään elämään ei siis jokaisessa kunnassa ole mahdollista saada hyvää kuolemaa.

Keskussairaalassa avataan ensi vuonna oma palliatiivinen poliklinikka, jotta hoitoon ohjaus parantuisi. Tämä voisi parantaa myös niiden asemaa, jotka haluavat kuolla kotona. Näitä on suomalaisista muutaman vuoden takaisen kyselyn mukaan valtaosa. Nykyään vain vähemmistöllä on siihen mahdollisuus.

Satakunnan kunnissa kotiin annettavan saattohoidon mahdollistaa kotisairaala. Saattohoidettavat vaativat myös ympärivuotisen päivystyksen, etenkin loppuvaiheessa. Tämä vaatii jaksamista omaisilta.

Terveydenhoidossa puhutaan paljon rahasta, sama asia on kuoleman hoidossa. Saattohoidon hyvä ja tasapuolinen toteutuminen vaatiikin lisää asiantuntevaa kotisairaalahenkilökuntaa. Halpaa kun ei ole sekään, että kuolemansairaita potilaita makuutetaan vuodeosastolla, jos heidät voisi hyvin organisoidulla saattohoidolla hoitaa kotona.

Sastamalassa kuolevien ja heidän omaistensa tueksi on koulutettu vapaaehtoisia (HS 26.11.). Vapaaehtoistyövoima onkin tarpeellinen lisä, jotta hyvä saattohoito olisi mahdollinen mahdollisimman monelle sitä tarvitsevalle.

Kuolemansairas ei jaksa taistella oikeuksistaan, joten mahdollisimman kivuton ja arvokas loppu pitäisi hoitua suomalaisessa terveydenhoidossa automaattisesti, kotipaikkakunnasta riippumatta.

Toisen kärsimyksen ymmärtää vasta, jos ja kun on itse siinä tilanteessa, että kuolema tulee hitaasti hiipien. Tällöin on tärkeintä tuntea olonsa turvalliseksi ilman tuskia.


Kommentit (3)

  • omainen

    Ystäväni kuoli kaupunginsairaalassa nopeasti etenevään syöpään. Viikkoa ennen kuolemaa hänet aiottiin lähettää kotiinsa yksin syöpätuskissaan kuolemaan. Parina viimeisenä päivänä hän huusi suoraa huutoa tuskissaan ja pyysi kipulääkitystä, jota ei annettu. Lääkäri ei uskaltanut määrätä morfiinia, koska pelkäsi potilaan tulevan riippuvaiseksi. Kysyttäessä hoitajalta saattohoitomahdollisuudesta Diagonialaitoksella, oli vastaus, että se ei oikein ole mahdollista ja rouva se on kallista. Mistään maksusitoumiksista ei edes mainittu

  • Nimetön

    Porissa on koulutettuja vapaaehtoisia kuolevien ja omaistensa tueksi jo runsaat kaksi vuotta. hommaa on organisoitu Porin kotisairaalan ja seurakuntien yhteistyönä. Vapaaehtoistyövoimaa siis muuallakin kuin kirjoituksessa mainitussa Sastamalassa.

Kirjoita kommentti

Perustele, kirjoita selkeästi, älä vähättele ihmisiä, ÄLÄ HUUDA. Pysy aiheessa ja muista käytöstavat. Kommentit luetaan ja tarvittaessa muokataan ennen julkaisua.

Meillä on nollatoleranssi alatyyliselle ilmaisulle, henkilöön käyvälle arvostelulle ja vihamielisyydelle. Emme julkaise kommentteja, joiden ainoa sisältö on negatiivinen mielipide vailla perusteluja. Jätämme julkaisematta myös ne kommentit, joissa ei lainkaan piitata oikeinkirjoituksesta kuten isoista alkukirjaimista tai välilyönneistä.

Kiitos etukäteen rakentavasta kommentistasi!

Lue myös