Päivi-yökkö valvoo vointiasi: Yövuorossa sattuu ja tapahtuu, mutta tiedätkö, milloin kirurgisella osastolla on kaikkein hiljaisinta? - Satasairaala - Satakunnan Kansa

Päivi-yökkö valvoo vointiasi: Yövuorossa sattuu ja tapahtuu, mutta tiedätkö, milloin kirurgisella osastolla on kaikkein hiljaisinta?

Sairaanhoitaja Päivi Jakonen, 52, on ollut töissä vuoden jokaisena päivänä, jokaisena kellonaikana. Tutustu Päivin tyypilliseen työyöhön Satasairaalan kirurgisella osastolla ja katso videolta kahden sairaanhoitajan ajatukset omien ammattiensa merkityksestä.

Koetan kohdella jokaista potilastani niin, kuin haluaisin itselleni tehtävän. Se on hyvä ohjenuora. ­


31.10. 6:00

Olen tehnyt koko kohta 30-vuotisen urani ajan vuorotyötä. Pidän työstäni ja viihdyn yövuoroissa.

Jokainen vuoro on erilainen, potilaat ja tilanteet vaihtuvat. Yön yksinäisyys antaa vastapainoa päivävuorojen sosiaalisuudelle. Koko työn ydin on kuitenkin aina sama. Pitää huoli, että potilailla on kaikki hyvin.

Työ kirurgian osasto 3:lla on mielenkiintoista ja moniammatillista. Olen myös opiskelijavastaava ja heitä varten laskin juuri, montako kontaktia eri tahojen kanssa yhden päivävuoron aikana syntyy. Luku meni reippaasti 30 paremmalle puolelle. Näin yöllä kontaktien määrä on tietysti pienempi, mutta pelkkää käytävillä hissuttelua vuoro ei todellakaan ole. Mutta kelataanpa ajassa tähän aamuun.

Toimin myös opiskelijavastaavana ja haluan toivottaa tulokkaat lämpimästi alalle ja taloon. ­

Herään yhdeksän pintaan. Teen päivällä normiaskareita kotona, päikkäreitä en ota koskaan. Taitan työmatkat kaikkina vuodenaikoina polkupyörällä tai juosten, kotoa Lukkarinsannasta fillaroi sairaalanmäkeen puolisen tuntia. Luupit korviin ja menoksi. Liikuntasuoritus ennen töitten alkua siirtää mielen sopivasti työmuudiin. Tänä iltana kuulokkeet pauhaavat randomisti suomihittejä.

Työ on fyysistä, joten kunnosta täytyykin pitää hyvää huolta. Työssä nostelen, kääntelen ja kumartelen. Työasu on joustava housupuku, onneksi valkoisissa mekoissa pyllistelyn ajat ovat ohi.

Katso, mitä sairaanhoitajan ammatti merkitsee Päiville ja syöpätautien poliklinikalla työskentelevälle Minna Selinille:

20.58 – Lennonjohdon kautta käskynjakoon

Kello on hippasta vaille iltayhdeksän ja leimaan itseni sisään. 46-paikkainen kirurginen osastomme on erikoistunut vatsa- ja suolistoleikkauspotilaiden sekä plastiikka- tai verisuonikirurgisen leikkauksen läpikäyneiden potilaiden hoitoon. Tarkistan ”lennonjohdosta”, että gastrokirurgian puolella vastuullani on 12 vatsapotilasta.

Työvuoro alkaa iltahoitajan raportilla. Saan tiedon kaikkien potilaitteni tilasta, seuraan raporttia omalta kämmentietokoneeltani. Seuraavaksi siirryn potilaitteni luo. Iltahoitaja on lääkinnyt ja valmistellut heidät yötä varten.

Teen pääsääntöisesti 3–4 yötä peräkkäin kolmen viikon jaksoissa, joskus putki voi olla pitempikin. Se sopii minulle.­

21.45 – Torni, minä ja hämärät huoneet

Havainnoin jokaisen potilaan voinnin ja tarkistan vitaalielintoiminnot käyttäen apuna mukana kulkevaa tornia, johon on koottu kätevästi kaikki tarvitsemani laitteet. Mittaan verenpaineen sekä sormianturin avulla sykkeen ja saturaation eli hapettumiskyvyn. Sekuntikellosta lasken hengitystiheyden, tarkistan myös leikkaushaavan. Kirjaan kaikki tiedot tarkasti ja vertaan niitä edellisen hoitajan kirjaamiin arvoihin. Potilaiden tilaa seurataan jatkuvasti.

Työ keskeytyy vähän väliä. Sairaanhoitajan onkin osattava priorisoida, laittaa asiat tärkeysjärjestykseen. Yksi ohjenuora on ylitse muiden. Potilaan hätä menee aina muiden tehtävien edelle. Välillä autan yhtä potilasta vessaan, toinen tarvitsee lisää kipulääkettä. Keskiyöllä pannaan tippumaan potilaitten antibiootit.

Vitaalielintoimintojen mittauksessa Päivillä on apuna liikuteltava torni.­

00.14 – Omaisten rauhoittelua ja petipaikkasompailua

Yön kiirettä lisäävät siirrot päivystyksestä, teholta tai vaikka Tyksistä. Uusia potilaita saattaa tulla yhden yön aikana jopa seitsemän. Siinä saa jo tehdä ihmeitä vuodepaikan löytämiseksi. Vastaan myös puhelimeen, sillä meille linjat ovat auki 24/7. Omaiset saavat soittaa ja kysellä rakkaittensa vointia koska vain.

Jos potilaan tila heikkenee, sooloiluun ei ole varaa. Otan tarvittaessa yhteyttä vuorovastaavaan tai välipäivystäjänä toimivaan kirurgiin. Käytettävissä on myös teho-osaston päivystävä ensiapuryhmä, jossa on pari hoitajaa ja anestesialääkäri. Yhdessä tehdään päätös, pärjääkö potilas osastolla vai siirretäänkö hänet heräämöön tai teholle.

Sairaanhoitajan vastuu on suuri ja yöllä potilaalla ei ole muita kuin minut, on siis oltava se vahvin lenkki. Alkuun se vähän pelotti, mutta ei enää. Nuorena hoitajana mulla oli tapa laittaa itselleni post it -lappuja joka paikkaan, sitten tapa levisi kotiinkin. Nykyään enää harvoin tarvitsen muistilappuja, asiat pysyvät päässä ilmankin.

Sairaanhoitajan työssä tehdään jatkuvasti yhteistyötä monien eri asiantuntijoiden kanssa. ­

00.45 – Kipupiikkejä ja korvatulppia

No niin. Takaisin yörutiineihin. Havainnointikierros kestää puoleen yöhön, joskus ylikin. Toimin mahdollisimman hiljaa ja hämärässä häiritsemättä potilaita yhtään enempää kuin on pakko. Ihan hiljaiseksi osastoa ei tietenkään saada. Pieni ihminen on melkoisen letkuviidakon keskellä. Hoitoa varmistavat piuhat, putket ja pumput. Kipulääkitystä menee suoneen, puudutetta selkään. Laitteet piippaavat, hälytyskellot soivat ja tuskaiset potilaat valittavat. Pyrin silti parhaani mukaan varmistamaan potilaille rauhallisen yön, sovittelen erilaisia tyynyjä, tarjoan korvatulppia tai kuulokkeita, vaihdan asentoa.

Suurin osa suunniteltuihin leikkauksiin tulevista on syöpä- tai verisuonipotilaita. ­

03.14 – Ruokatauko ja hetken hiljaisuus

Yöllä riittää tekemistä, kaukana historiassa ovat ne ajat, jolloin yliyökkö saattoi jopa nukkua vuorossa. Yleensä kolmen, neljän aikaan on hetken rauhallisinta. Silloin pidän ruokatauon ja syön eväät. Koskaan ei kuitenkaan tiedä, mitä tapahtuu. Sekava potilas voi yrittää lähteä omille teilleen, tupakalla kävijä jäädä lukkojen taakse pihalle. Välillä kiikutan saattohoidossa olevan potilaan omaiselle kupin kahvia ja vaihdan muutaman rohkaisevan sanan.

Taitan työmatkat aina joko juosten tai polkupyörällä. On aivan sama, millainen keli on. ­

06.55 – Ohhoijaa – fillari alle ja kotiin

Jaahas. Otan vielä vastaan osastolle tulevan potilaan, kirjaan hänet sisään ja valmistelen toimenpiteeseen. Annan raportin kiertävälle hoitajalle ja haukottelen. Kello käy seitsemää – koti kutsuu. Aamu kajastaa, vaikka ollaan menossa kohti vuoden pimeintä aikaa. Tänään poljen oikein lujaa ja olen vartissa kotona. Laitan kouluun lähtevälle nuorimmaiselle aamupalan, itselleni keitän kahvit. Unta on turha houkutella heti. Yhdeksän aikaan vedän pimennysverhot alas.

Hyvää yötä… siis päivää.

Lue myös: