Hylätyissä kustannustuen hakemuksissa toistuvat samat syyt – Lue Valtiokonttorin vinkit hakemuksen täyttämiseen! - Satakunnan yrittäjät - Satakunnan Kansa
MainosSatakunnan Yrittäjät

Hylätyissä kustannustuen hakemuksissa toistuvat samat syyt – Lue Valtiokonttorin vinkit hakemuksen täyttämiseen!

Kustannustuen toinen hakukierros on ollut käynnissä muutaman viikon. Tukihakemusten hylkäysprosentti on laskenut hieman, mutta se on edelleen korkea. Tukea kannattaa ehdottomasti hakea, mutta kysymykset kannattaa lukea huolella ja tarkistaa yrityksen tiedot.


12.1. 9:26

Ensimmäisten päivien perusteella tuen saaneet ovat kiitelleet käsittelyn ripeyttä ja sitä, että perustelut painavat enemmän kuin toimialaluokitukset. Päätöksissä käytetään enemmän harkintaa kuin ensimmäisellä kierroksella.

Ensimmäisten päivien jälkeen hylättyjen hakemusten osuus oli korkea, 72 prosenttia. Suurin syy hylättyihin hakemuksiin on se, että liikevaihto ei ole laskenut vaadittua 30 prosenttia kesä-lokakuun ajanjaksolla. Suomen Yrittäjien haastattelussa palvelupäällikkö Tuomo Yliluoma totesi, että hakemusten joukossa oli niitäkin, joilla liikevaihto on noussut tukikauden ajalla.

Nyt hylkäysprosentti on 68, eli hieman laskenut, mutta edelleen korkea. Hakemusten käsittelyssä käytetään harkintaa, ja ensimmäiseen kustannustukikierrokseen verrattuna joustoja on haettu paljon.

– Tuo 30 prosentin raja on niin selkeästi laissa ilmaistu, että siitä ei voi harkinnallakaan joustaa, Yliluoma totesi haastattelussa.

Saana Ruonala antoi Yrittäjämedioille vinkit valmistautumiseen ja tuen hakemiseen, jotta kustannustukihakemus menisi läpi ja käsittely sujuu jouhevasti.

– Päätavoite on auttaa mahdollisimman monia. Tarkasti ja selkeästi täytetty hakemus jouhevoittaa prosessia, Ruonala sanoo.

Perustele tuen tarve

Kustannustukeen oikeutettujen toimialojen lista on suppeampi kuin ensimmäisellä kierroksella, mutta toimialaa tärkeämpää ovat yrityskohtaisen tilanteen perustelut. Tukea ei kannata jättää hakematta, vaikka omaa toimialaa ei löytyisi listalta. Tuen tarve täytyy tällöin perustella.

– Hakijan kannattaa avata toimialaa ja yrityksen tilannetta kuin selittäisi sitä ihmiselle, joka ei ole ennen asiasta kuullutkaan. Käsittelijät etsivät tietoja yrityksistä, mutta yrityksen nimi ei kerro toiminnasta välttämättä mitään, eikä kaikilla yrityksillä ole verkkosivuja. Yleinen toimialakaan ei kerro aina yrityksestä. Käsittelijät eivät ole perillä kaikista erityisaloista, joten kattavat lisätiedot auttavat käsittelyssä, Ruonala kertoo.

Yrittäjämedioiden haastattelussa tapahtuma-alan yrittäjä Sanni Kaikkonen kertoi, että merkkimäärä perusteluille on verkkolomakkeessa rajattu, eli perustelut täytyy ilmaista tiiviisti. Ruonalan mukaan lisätietoa voi lähettää erikseen perään, jos perusteluteksti ei mahdu kerralla lomakkeeseen. Lisätiedot voi lähettää erikseen hakemuksen lähettämisen jälkeen lisätiedot ja oikaisupyynnöt -lomakkeella.

Hakemuksessa on valmiiksi lueteltu joustamattomia kululajeja, mutta Ruonala kehottaa perustelemaan niidenkin tarvetta käsittelyn nopeuttamiseksi.

Varmista, että liikevaihtosi on laskenut vähintään 30 prosenttia

Tästä kriteeristä käsittelijät eivät voi lain nojalla joustaa. Liikevaihdon lasku on suurin syy hakemusten hylkäämiselle.

Muita yleisiä syitä on muun muassa se, että tukisumma ei ylitä vaadittua 2 000 euroa.

Testaa laskurilla

Valtiokonttorin sivuilta löytyy laskuri, johon voi syöttää yrityksen tiedot ja joustamattomia kuluja. Laskuri ei hae tietoja automaattisesti verottajan tiedoista, kuten hakemuslomake, mutta laskuri antaa hyvän arvion oman yrityksen mahdollisuuksista saada tukea.

Kerää tiedot valmiiksi ennen kuin alat täyttää hakemusta

Ruonala kehottaa lukemaan ajatuksella läpi, jotta tulee vastanneeksi oikein oikeaan kysymykseen.

– Lomakkeen alussa kysytään, onko yritys ollut vaikeuksissa ennen koronaa, eli 31.12.2019. Moni on ajatellut tätä vuotta ja kertonut yrityksen olevan vaikeuksissa ennen 31.12.2020. Tässä kannattaa olla huolellinen, sillä ruksi tämän kysymyksen kohdalla johtaa melko varmasti hakemuksen hylkäämiseen. Tukea ei ole tarkoitettu yrityksille, jotka ovat olleet taloudellisissa vaikeuksissa jo ennen koronaa, Ruonala sanoo.

Käsittelijät kysyvät lisätietoja sähköpostitse tai puhelimitse, jos kokevat tiedot tarpeellisiksi. Pyynnöt ja lisäselvityskierrokset kuitenkin hidastavat päätöksen syntymistä, joten oikeat ja selkeät tiedot alusta asti helpottavat käsittelyä ja nopeuttavat tuen maksuun saamista.

Oman yrityksen tiedot kannattaa myös tarkistaa ja kerätä tiedot joustamattomista kuluista valmiiksi.

– Lomake kerää tiedot valmiiksi verottajalta. Jos yritys on vaihtanut esimerkiksi pankkia tai tilinumero on muusta syystä vaihtunut, hakemus menee väärin. Me emme pysty asiaan vaikuttamaan, eli korjausliike vaatii suuren jumpan. Kannattaa tarkistaa yrityksen tiedot verottajan rekisterissä ja muuttaa ne, ennen kuin lähettää hakemuksen. Tietojen päivittymiseen menee kolmesta seitsemään päivää.

Ruonala muistuttaa, että hakemuksella ei ole kiire. Hakuaika päättyy vasta 26. helmikuuta. Ensimmäisinä päivinä tulleista hakemuksista huomaa, että osaa niistä on täytetty hätäisesti.

– Vielä ei ole kiire. Raha ei lopu, eli niin ei käy, että viimeiset eivät saakaan tukea. Kaikki määräaikaan mennessä tulleet hakemuksen käsitellään, eli käsittely ei lopu 26. helmikuuta, Ruonala toteaa.

Tallenna tiedot välillä

Tukea hakeneet yrittäjät ovat raportoineet, että verkkolomake on kadottanut joitakin tietoja. Hakemuksen täyttöön voi kulua hyvä tovi aikaa, joten lomaketta kannattaa tallentaa välillä, jotta ei joudu aloittamaan alusta.

Oikaisupyyntö on mahdollinen

Hakemuksissa voi tulla vastaan tilanteita, joissa yrittäjä kokee saavansa väärän päätöksen. Osa hakeneista ja hylätyn päätöksen saaneista eivät ole ymmärtäneet päätöksen perusteluita. Päätökseen voi hakea oikaisua, jos kokee tulleensa kohdelluksi epäreilusti.

Ruonalan korviin palautetta hylkäysten syistä ei ole vielä kantautunut.

– Oikaisupyynnön tekeminen on mahdollista ja suotavaa verkkosivujen kautta. Palaute on tärkeää, jotta voimme kehittää toimintaamme. Kehitämme myös viestintää jatkuvasti. Käsittelijämme kehittyvät myös sitä mukaa kun hakemuksia tulee ja kokonaiskuva selkiytyy, Ruonala kertoo.

Lue myös

Onko liikevaihto tippunut yli 30 % kesä-lokakuussa? Hae kustannustuki II – Näistä kanavista saat apua hakemuksen täyttämiseen

Kaksi yrittäjää kiittelee kustannustuen käsittelynopeutta – Päätös päivässä, rahat jo tilillä

Tutustu Valtiokonttorin palveluihin

Suomen Yrittäjien koulutukset ja tietoiskut

Uutinen on aiemmin julkaistu yrittajat.fi-uutisissa.

Lue myös: