Paikallinen lääkäriasema Karhulinna avasi ovensa Porissa kesäkuussa 2021. Perustamisen taustana oli aito halu tuottaa laadukasta lääkäripalvelua ihmiseltä ihmiselle. Sama ajatus on kannatellut ja tuonut voimakasta kasvua koko kahden vuoden ajan.
Karhulinnassa palvelee rautainen kattaus lääketieteen ja terveyden alan ammattilaisia. Lääkärit ovat maineikkaita eri lääketieteen erikoisalojen asiantuntijoita.
”Vahva osaaminen on valttimme ja olemme ylpeitä porukastamme. Toimimme niin sanotusti kasvollisesti eli olemme esillä omilla nimillämme ja kasvoillamme. Ainakin erikoislääkärin vastaanotolle potilaat hakeutuvat mielellään lääkäreille, jotka tiedetään osaaviksi”, sanoo vastaava lääkäri Teemu Joutsi. Hän on kirurgian ja urologian erikoislääkäri, yksi Karhulinnan perustajista.
Lääkärikeskus Karhulinnan vastaava lääkäri Teemu Joutsi lupaa asiantuntevan, eettisen ja ammatillisen hoidon.
Ihminen kokonaisuutena
Toimitusjohtaja Kimmo Aho jatkaa kasvollisuuden tarkoittavan myös sitä, että kaikki lähes sata karhulinnalaista ovat omia persooniaan. Persoonallisuus saakin näkyä asioiden hoitamistavassa ja ihmisten vastaanottamisessa. Karhulinnan väki hoitaa potilaitaan siten, kuinka haluaisivat omia läheisiään hoidettavan.
”Meillä hymyillään ja toivotetaan tervetulleeksi, mistä saamme myös kiitosta. Inhimillisyys ja lähestyttävyys ovat tärkeitä arvoja monissa sellaisissa tilanteissa, joiden takia lääkärissä käydään. Terveys koskettaa jokaista, ja joskus se myös huolettaa. Me Karhulinnassa haluamme huolehtia asiakkaidemme hyvinvoinnista ja madaltaa kynnystä lääkärissä käymiseen”, Aho tietää.
Tutustu Karhulinnaan:
Palvelun henkilökohtaisuus on sekä Joutsin että Ahon mielestä tärkeää. Lääkärikeskus Karhulinna lupaa lämpimiä kohtaamisia vastaanotoillaan.
”Uskomme tarjoavamme parasta hoitoa silloin, kun tunnemme asiakkaamme ja voimme hoitaa ihmistä kokonaisuutena yksittäisten terveyshaasteiden sijaan. Meidän oma henkilökuntamme on tavoitettavissa ajanvarauksesta alkaen”, Aho sanoo.
Taas on aika laajentua, tietää Lääkärikeskus Karhulinnan toimitusjohtaja Kimmo Aho.
Enemmän lääkäriaikoja
Lääkäriaikojen saatavuus on tärkeää. Kysynnän kasvun myötä se on tarkoittanut toiminnan laajentumista jo useaan otteeseen. Uusia laajentumissuunnitelmia on jälleen näköpiirissä, jotta voidaan edelleen taata hyvä hoitoon pääsy ja mahdollisimman lyhyt hoitoketju.
”Hoitopäätökset perustamme eettiseen ja ammatilliseen arvioon parhaasta mahdollisesta hoidosta – siitä, mikä on ihmiselle parhaaksi. On ammattitaitoamme tehdä sitä, mikä on hyödyllistä ja olla tekemättä sitä, mikä ei ole tarpeenmukaista. Omalla nimellään ja kasvoillaan toimiminen vahvistaa halua toimia vastuuntuntoisesti”, Joutsi lisää.
Info
Lääkärikeskus Karhulinna – Palveluissa on sydän mukana
Yleislääkäripalvelut, erikoislääkäripalvelut, diagnostiikkapalvelut ja muut terveyden ja hyvinvoinnin asiantuntijapalvelut, esimerkiksi fysio-, ravitsemus- ja toimintaterapia, neuropsykologia sekä ikäihmisen hyvinvoinnin, toimintakyvyn ja voimavarojen arviointi.
Sijaitsee Asiantuntijakeskus BePopissa.
Ajan voi varata nettiajanvarauksesta tai soittamalla asiakaspalveluun 02 724 8000.