Viranomaiset: Florence-hurrikaanin tuulet heikentyneet, sateista "katastrofitulvan" uhka Yhdysvaltain itärannikolle

US MARINE CORPS/LANCE CPL. DAMARIS ARIAS HANDOUT
Viranomaiset: Florence-hurrikaanin tuulet heikentyneet, sateista "katastrofitulvan" uhka Yhdysvaltain itärannikolle

Yhdysvaltain merijalkaväen sotilaat valmistelivat hätämajoitusta ilmavoimien tukikohdan liikuntahalliin Pohjois-Carolinassa.

Pekka Mauno

Florence-hurrikaani, joka parhaillaan perjantaiaamuna Suomen aikaa on saapunut Pohjois- ja Etelä-Carolinan rannikolle mereltä, on menettänyt voimakkuuttaan ja se on pudotettu hurrikaaniluokkaan yksi, kertovat Yhdysvaltain viranomaiset uutistoimisto BBC:n mukaan.

Viranomaiset kuitenkin varoittavat, että tuulet puhaltavat valtavalla voimalla. Tuulen nopeus on 150 km/h, mikä aiheuttaa suuria tuhoja.

Suurin uhka on kuitenkin sade, joka alkoi jo myöhään torstaina Suomen aikaa. Se voi viranomaisten mukaan aiheuttaa katastrofitulvan, lainaa BBC Yhdysvaltain viranomaisten arviota.

Pohjois- ja Etelä-Carolinan rannikkoalueelta on evakuoitu yli miljoona ihmistä.


Lue myös nämä


Kirjoita kommentti

Perustele, kirjoita selkeästi, älä vähättele ihmisiä, ÄLÄ HUUDA. Pysy aiheessa ja muista käytöstavat. Kommentit luetaan ja tarvittaessa muokataan ennen julkaisua.

Meillä on nollatoleranssi alatyyliselle ilmaisulle, henkilöön käyvälle arvostelulle ja vihamielisyydelle. Emme julkaise kommentteja, joiden ainoa sisältö on negatiivinen mielipide vailla perusteluja. Jätämme julkaisematta myös ne kommentit, joissa ei lainkaan piitata oikeinkirjoituksesta kuten isoista alkukirjaimista tai välilyönneistä.

Kiitos etukäteen rakentavasta kommentistasi!

Lue myös

Sammio