Sudanin jo ennestään hauras tulitauko repeilee pahasti

Maanantai-iltana alkaneen tulitauon oli määrä kestää viikko. Sen aikana oli tarkoitus toimittaa humanitaarista apua taisteluista kärsineille alueille.

Tummaa savua nousi Sudanin pääkaupungin Khartumin ylle 24. toukokuuta.

Sudanin alusta saakka hauras tulitauko on romahtamassa. Silminnäkijöiden mukaan muun muassa Darfurin maakunnassa käytiin perjantaina taisteluita maan armeijan ja niitä vastaan taistelevien RSF-joukkojen välillä.

Yhdysvallat kertoi jo torstaina, että Darfurissa ja Sudanin pääkaupungissa Khartumissa oli tehty tykistö- ja ilmaiskuja ja käyty taisteluita myös maajoukkojen välillä.

Maanantai-iltana alkaneen tulitauon oli määrä kestää viikko. Sen aikana oli tarkoitus toimittaa humanitaarista apua taisteluista kärsineille alueille.

Sudanissa on jo ennen nykyistä tulitaukoa tehty useita tulitaukosopimuksia. Yksikään niistä ei ole pitänyt.

Viime kuun puolivälissä alkaneissa taisteluissa on kuollut yli 1 800 ihmistä ja yli miljoona on joutunut jättämään kotinsa. Jo ennen taistelujen alkamista noin kolmannesta Sudanin asukkaista uhkasi nälänhätä.

YK:n arvion mukaan 25 miljoonaa sudanilaista tarvitsisi heti humanitaarista apua.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion uusimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut