Asevoimien ja RSF-joukkojen määrä aloittaa suorat neuvottelut, kertovat Yhdysvallat ja Saudi-Arabia

Konfliktissa on kuollut jo noin 700 ihmistä melkein kolmen viikon aikana.

Ihmisiä pakeni Sudanista meriteitse Saudi-Arabiaan.

Sudanin asevoimien ja puolisotilaallisten RSF-joukkojen on määrä aloittaa suorat keskustelut tänään Saudi-Arabian Jeddassa. Asiasta kertovat Yhdysvallat ja Saudi-Arabia yhteisessä tiedotteessa.

Tiedotteen mukaan Yhdysvallat ja Saudi-Arabia kehottavat taisteluiden osapuolia ottamaan huomioon Sudanin ja sen kansan edun. Samalla maat kehottavat osapuolia osallistumaan aktiivisesti neuvotteluihin tulitauon aikaansaamiseksi ja konfliktin päättämiseksi.

Konfliktissa on kuollut jo noin 700 ihmistä melkein kolmen viikon aikana. YK:n lastenjärjestö Unicefin saamien tietojen mukaan kuolleiden joukossa olisi ainakin 190 lasta.

Sadattuhannet ovat paenneet taisteluita joko ulkomaille tai Sudanin rajojen sisällä. Avustusjärjestöjen mukaan väkivaltaisuuksien takia ne eivät ole saaneet toimitettua apua kaikkialle, missä sitä on tarvittu.

Tulitaukosopimukset ovat kariutuneet kerta toisensa jälkeen. Eilen silminnäkijät kertoivat jatkuvista ilmaiskuista ja räjähdyksistä pääkaupungissa Khartumissa, myös lentokentän lähellä. Useat maat ovat evakuoineet kansalaisiaan pois maasta käyttäen lentokenttää.

Taistelut ovat jatkuneet siitä huolimatta, että Yhdysvaltain presidentti Joe Biden on uhannut pakotteilla niitä, jotka ovat vastuussa rauhan, turvallisuuden ja vakauden uhkaamisesta.

”Sudanissa tapahtuva väkivalta on tragedia ja petos Sudanin kansan selvälle vaatimukselle siviilihallituksesta ja siirtymisestä demokratiaan. Sen on loputtava”, Biden sanoi.

Pohjois-Afrikassa sijaitseva Sudan kärsi vuosikymmeniä kestävistä pakotteista itsevaltaisen Omar al-Bashirin vallan aikana. Hänet syrjäytettiin palatsivallankaappauksessa vuonna 2019 valtavien mielenosoitusten saattelemana.

YK on varoittanut, että taistelujen jatkuminen voi johtaa jopa 2,5 miljoonan sudanilaisen joutumisen nälänhädän uhkaamaksi.

”Tämä tarkoittaa yhteensä 19 miljoonaa ihmistä seuraavan kolmen tai kuuden kuukauden aikana, sanoi Farhan Haq”, YK:n pääjohtajan António Guterresin tiedottaja AFP:n mukaan.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion uusimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut