Turkki on tiistaina ottanut kiinni 110 ihmistä, joita se epäilee terrorismiyhteyksistä, kertoo poliisilähde uutistoimisto AFP:lle.
Turkin yleisradioyhtiö TRT:n mukaan poliisi otti kiinni ihmisiä, joita epäillään aseellisen kurdijärjestö PKK:n rahoittamisesta tai uusien jäsenien hankkimisesta. TRT:n mukaan operaatiossa oli mukana myös epäiltyjä, jotka siirsivät rahaa PKK:lle kurdipuolue HDP:n hallitsemilta alueilta.
Suuri poliisitehtävä toteutettiin yhteensä 21 provinssissa, mukaan lukien Diyarbakırissa, jossa on kurdienemmistö. Diyarbakırin asianajajajärjestön mukaan kiinniotettuja voi olla jopa 150. Järjestön mukaan kiinniotettujen joukossa on 20 asianajajaa, viisi toimittajaa, kolme näyttelijää sekä poliitikko.
Turkin lisäksi muun muassa EU ja Yhdysvallat luokittelevat PKK:n terroristijärjestöksi.
Turkissa on määrä järjestää toukokuun puolivälissä vaalit, jotka ovat presidentti Recep Tayyip Erdoğanin ja tämän johtaman AKP:n valtakauden jatkumisen kannalta ratkaisevan tärkeät.
Kurdipuolue HDP on tällä hetkellä toiseksi suurin oppositiopuolue, ja presidentti Erdogan on syyttänyt sitä PKK-yhteyksistä. Puolue on kiistänyt asian.
HDP sanoi viime kuussa, ettei puolue aseta omaa presidenttiehdokastaan vaaleihin, vaan se kannattaa epäsuorasti opposition presidenttiehdokasta Kemal Kılıçdaroğlua.