Hautapaikasta löytyi muinaista hallusino­geeniä

Menorcan saarella sijaitsevasta hautaluolasta löytyi hiustuppoja, joiden perusteella tutkijat arvioivat, että esihistoriallisen ajan uskonnollisissa rituaaleissa on käytetty ainakin atropiinia, skopolamiinia ja efedriiniä.

Tutkijat ovat löytäneet Espanjassa sijaitsevan Menorcan saaren muinaisesta hautapaikasta ihmishiuksia, joissa on jäänteitä kasviperäisistä hallusinogeeneistä. Hallusonigeeni on aistiharhoja aiheuttava aine.

Nature-tiedelehden mukaan noin 3 000 vuoden takainen löytö on vanhin Euroopasta löydetty todiste hallusinogeenien käytöstä.

Asiasta kertoo Naturen lisäksi myös Britannian yleisradioyhtiö BBC.

Löytöä pidetään merkittävänä, sillä aiemmat esihistoriallisen ajan huumausaineiden käyttöön viittaavat löydöt ovat kertoneet asiasta epäsuorasti: hallusinogeenien käyttöä on kuvattu muun muassa esihistoriallisessa taiteessa.

Löytö tehtiin Menorcan lounaisosissa sijaitsevasta Es Càrritxin luolasta. Luolassa on yli 200 hautaa, ja sen uskotaan toimineen rituaali- ja hautauspaikkana noin 600 vuoden ajan jopa vuoteen 800 asti ennen ajanlaskun alkua.

Tutkijoiden mukaan kasviperäisiä hallusinogeeneja saatettiin käyttää luolassa järjestetyissä shamanistisissa rituaaleissa. Rituaaleja johtaneilla shamaaneilla uskottiin olleen tietoa kasvi­hallusinogeenien käytöstä ja niiden sivuvaikutuksista.

Luolasta löydetyt hiustupot oli värjätty punaisiksi. Tarkempi analyysi osoitti, että hiuksista löytyi kolmen psykoaktiivisen aineen jäänteitä.

Hiuksista on löydetty jäämiä atropiinista, skopolamiinista ja efedriinistä.

Atropiinia käytetään nykyisin usein myrkytystapauksissa vastalääkkeenä, jolloin sitä annetaan potilaalle suurina annoksina useiden päivien ajan. Atropiinia käytettiin muun muassa Novitšok-hermomyrkyllä elokuussa 2020 myrkytetyn venäläisen oppositio­poliitikon Aleksei Navalnyin ensihoidossa.

Skopolamiinia voidaan käyttää pieninä annoksina matkapahoinvoinnin estämiseen.

Efedra-pensaasta eristettävä efedriini lisää vireystilaa ja vähentää väsymyksen tunnetta.

Tutkijat löysivät hautaluolasta myös astioita, joiden kansiin oli kaiverrettu kierrekuvioita. Osa tutkijoista tulkitsi rituaaleihin osallistuneiden piirtäneen kuviot hallusinogeenien vaikutuksen alaisena.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion uusimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut