Venäjän joukot ovat hyvin todennäköisesti edenneet Ukrainan itäosassa sijaitsevan Bahmutin kaupungin keskustaan, arvioi Britannian puolustusministeriö päivittäisessä tiedustelukatsauksessaan.
Lisäksi on todennäköistä, että venäläisjoukot ovat vallanneet kaupunkia halkovan Bahmutkajoen länsirannan. On myös luultavaa, että Ukrainalle avainasemassa oleva kaupungin länsipuolella sijaitseva huoltoreitti on vakavasti uhattuna.
Venäjän hyökkäys Bahmutissa oli ollut jumiutuneena maaliskuun loppupuolelta lähtien, mutta viime päivinä venäläisjoukot ovat ministeriön mukaan jälleen edenneet alueella.
Ministeriö arvioi, että alueelle on luultavasti lähetetty vahvistuksena muun muassa laskuvarjojoukkoja, minkä lisäksi Venäjä käyttää tykistöä jälleen viime aikoja tehokkaammin alueella.
Ukrainakin kertoi perjantaina, että Venäjä yrittää yhä kaikin voimin vallata Bahmutin kaupungin. Ukrainan mukaan tilanne on ”vaikea”, mutta ukrainalaisjoukot kestävät Venäjän numeerisesta ylivoimasta huolimatta, kertoo uutistoimisto Reuters.
Ukrainan itäisen sotilaskomentokunnan tiedottaja Serhi Tšerevatyi kertoi Reutersille, että Ukraina hallitsee yhä tilannetta Bahmutissa.
Tšerevatyin mukaan Venäjä on onnistunut paikoin taktisesti, mutta venäläisjoukot ovat maksaneet onnistumisistaan kovan hinnan.
”Tilanne on vaikea. Vihollinen keskittää kaiken voimansa Bahmutin valtaamiseen. Se kärsii kuitenkin vakavia tappiota eikä saavuta strategista menestystä”, Tšerevatyi sanoi.
Tšerevatyin mukaan Ukraina tekee nyt kaikkensa, jotta vihollinen ei pääse murtautumaan puolustuksen läpi. Tarkoituksena on aiheuttaa viholliselle mahdollisimman suuret vahingot ja turvata omien sotilaiden henki.
”Tietynlaisella taktisella menestyksellä pääsemme sellaiseen tilanteeseen, jossa vihollinen menettää omaa taistelukykyään päivä päivältä yhä enemmän”, Tšerevatyi sanoi.
Brittitiedustelun mukaan on mahdollista, että venäläisen palkkasotilasyhtiö Wagnerin ja Venäjän puolustusministeriön komentajat ovat saaneet aikaiseksi tauon kiistassaan ainakin paikallisesti ja parantaneet keskinäistä yhteistyötä.
Wagnerin johtaja Jevgeni Prigožin on jo esittänyt jo aiemmin tässä kuussa kovia väitteitä Bahmutin taisteluista. Hän on väittänyt jo useita päiviä sitten, että kaupungin hallintorakennus olisi palkkasotilasyhtiön hallinnassa ja näin ollen ryhmä olisi vallannut Bahmutin ”oikeudellisessa mielessä”. Muutama viikko sitten Prigožin väitti Venäjän hallitsevan noin 70 prosenttia Bahmutista.
Venäjän etenemistä Bahmutin alueella on leimannut Prigožinin ja Venäjän puolustusministeriön välinen vääntö. Prigožin on kritisoinut maan asevoimia useaan otteeseen ja väittänyt muun muassa, että puolustusministeriö ei ole toimittanut Wagnerin joukoille ammuksia, mikä on haitannut etenemistä alueella.