Israel on tehnyt ilmaiskuja Libanoniin – osa iskuista on osunut lähelle palestiinalaisten pakolaisleiriä

YK-johtoinen UNIFIL-operaatio, jossa on mukana myös parisataa suomalaista, neuvottelee molempien osapuolten kanssa.

Savua nousi Gazan kaupungista, jonne Israel teki perjantain vastaisena yönä useita iskuja Libanonin lisäksi.

Israelin asevoimat kertoo aloittaneensa joukon iskuja Libanoniin, jonka alueelta ammuttiin eilen yli 30 rakettia Israelin puolelle. Ilmoitus hyökkäyksestä annettiin neljän jälkeen aamuyöstä. Israel teki perjantain vastaisena yönä myös useita iskuja Gazaan.

Etelä-Libanonissa Tyroksen alueella kuultiin ainakin 3 räjähdystä aamun koittaessa perjantaina, kertovat uutistoimisto AFP:n toimittajat. Ainakin kaksi ammusta osui lähelle, kertoi läheisen palestiinalaisen pakolaisleirin asukas Abu Ahmad, joka sanoo kuulleensa räjähdykset.

Ohjus osui lähelle maanviljelijän taloa leirin läheisyydessä ja aiheutti vahinkoa, sanoo alueella oleva AFP:n kirjeenvaihtaja.

Hizbollahia tukevan al-Manar-kanavan mukaan tulituksen kohteena oli kolme eri aluetta eteläisessä Libanonissa, mukaan lukien pakolaisleirin alue.

Israelilaislehti Haaretzin mukaan iskuja suunnattiin Rashidiehin pakolaisleirin avoimille alueille sekä Kalilan kylään, josta raketit laukaistiin eilen. Iskuissa ei ole raportoitu kuolleen tai haavoittuneen ketään.

Isku on kosto eilisestä tulituksesta Libanonin puolelta

Juuri ennen kuin asevoimat aloitti iskunsa perjantaiyönä pääministeri Benjamin Netanjahu sanoi Israelin vastaavan raketti-iskuihin.

”Israelin vastaus, tänään ja tulevaisuudessa, tulee vaatimaan kovan hinnan”, Netanjahu ilmoitti.

Pääministeriin puheet seurasivat turvallisuusneuvoston kokousta, jossa presidentin kanslia ilmoitti tehdyn sarjan päätöksiä, jotka ovat kaikki maan asevoimien suositusten mukaisia.

Israelin asevoimien mukaan se iski useisiin kohteisiin, jotka kuuluvat äärijärjestö Hamasille Etelä-Libanonissa, kirjoittaa Times of Israel. Asevoimien lausunnossa sanotaan, että Israel iski ”infrastruktuurikohteisiin” ja muihin Hamasin kohteisiin.

”Israelin asevoimat ei salli terroristiorganisaatio Hamasin toimia Libanonista käsin ja tulkitsee Libanonin vastuulliseksi kaikista alueeltaan tulevista tulituksista”, lausunnossa todetaan.

Israelin asevoimien mukaan Libanonista ammuttiin eilen 34 rakettia Israeliin. Israel sanoo olevansa varma, että kyse on palestiinalaisten raketeista. Mikään ryhmittymä ei toistaiseksi ole ottanut vastuuta raketeista.

Libanonin pääministeri Najib Mikati tuomitsi torstai-iltana jyrkästi sen alueelta Israeliin tehdyn raketti-iskujen sarjan, josta Israel syyttää alueen palestiinalaisia.

Mikatin mukaan Libanon torjuu kaikki yritykset käyttää sen aluetta hyväksi operaatioissa, joiden tavoitteena on tilanteen epävakauttaminen.

YK: Sekä Israel että Libanon sanovat, etteivät halua sotaa

Libanonin ja Israelin raja-alueella toimiva YK-johtoinen UNIFIL-operaatio kertoo molempien osapuolien ilmoittaneen, etteivät he halua sotaa. Operaation johtaja on neuvotellut osapuolten kanssa molemmin puolin sinistä linjaa. Kaikki operaation yhteys- ja koordinointimekanismit ovat sen mukaan täydessä toiminnassa.

UNIFIL sanoo, että Israelin asevoimat ilmoitti sille aikaisin aamulla aikomuksestaan aloittaa iskut vastauksena eilisiin raketti-iskuihin. Välittömästi tämän jälkeen UNIFILin työntekijät kuulivat voimakkaita räjähdyksiä Tyroksen kaupungin lähettyviltä.

YK sanoo, että viime päivien tapahtumat ovat vaarallisia ja eskalaation riski on vakava. Se kehottaa kaikkia osapuolisia vetäytymään toimista sinisen linjan läheisyydessä välittömästi. Sininen linja viittaa YK:n määrittelemään Libanonin ja Israelin väliseen raja-alueeseen.

Puolustusvoimien mukaan suomalaisia UNIFILissa tällä hetkellä noin 200.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion uusimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut