Yhdysvalloissa raivonneiden myrskyjen ja tornadojen kuolonuhreja jo 31

Yhdysvaltain presidentti Joe Biden hyväksyi sunnuntaina nopeutetun suurkatastrofijulistuksen osaan osavaltioista.

Kuvakaappaus videolta näyttää tornadon syntyvän Little Rockin kaupungissa perjantaina.

Yhdysvalloissa Keskilänteen ja etelän osavaltioihin iskeneiden myrskyjen kuolonuhrien määrä kasvoi maanantaina jo 31:een, kertoi uutiskanava Washington Post.

Perjantain aikana kymmenet tornadot riepottelivat asuinalueita ainakin seitsemässä eri osavaltiossa.

Eniten kuolonuhreja myrskysää aiheutti Tennesseessä, jossa uhriluku kasvoi jo sunnuntaina kymmeneen.

Useampia kuolonuhreja raportoitiin myös Arkansasin, Illinoisin ja Indianan osavaltioissa. Sunnuntaihin mennessä yhden ihmisen kuolemasta raportoitiin Alabamassa, Mississippissä ja Delawaressa.

Myrskyt jättivät myös mittavia aineellisia vahinkoja ja kymmeniä loukkaantuneita useissa eri osavaltioissa.

Yhdysvaltain presidentti Joe Biden hyväksyi sunnuntaina nopeutetun suurkatastrofijulistuksen osaan osavaltioista.

Rajuilmojen varoitetaan jatkuvan Keskilännessä ja etelän osavaltioissa vielä alkavalla viikolla.

Vain noin viikko sitten Mississippin osavaltiossa riehuneissa myrskyissä kuoli 25 ihmistä.

Kymmeniä koteja tuhoutui

Määrällisesti eniten myrskyjä raportoitiin Illinoisin osavaltiossa, jossa tornadojen kerrotaan tuhonneen kymmeniä koteja.

Arkansasin kuvernööri Sarah Huckabee Sanders arvioi lehdistötilaisuudessa perjantai-iltana paikallista aikaa, että uhriluku nousee.

Osavaltion pääkaupungin Little Rockin pormestari Frank Scott Jr kertoi, että ainakin 2 100 kotia on tuhoutunut ja useita ihmisiä on jouduttu evakuoimaan, New York Times uutisoi.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion uusimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut