Kiinan ei pitäisi ”ylireagoida” Taiwanin presidentin Tsai Ing-wenin poikkeamiseen Yhdysvalloissa matkallaan Etelä-Amerikkaan, varoitti korkea-arvoinen Yhdysvaltain ulkoministeriön edustaja keskiviikkona.
”Kiinalla ei ole mitään syytä käyttää tätä tekosyynä ylireagointiinsa tai siihen, että se suuntaisi uusia pakkokeinoja Taiwaniin”, nimettömänä esiintynyt edustaja sanoi toimittajille.
Tsain oli määrä lähteä keskiviikkona Taiwanista kymmenpäiväiselle matkalle Guatemalaan ja Belizeen. Ne kuuluvat niiden harvojen valtioiden joukkoon, jotka ovat virallisesti tunnustaneet Taiwanin itsenäisyyden. Matkalla Tsai pistäytyy New Yorkissa ja Los Angelesissa.
Edustajainhuoneen puhemies Kevin McCarthy on kertonut harkitsevansa Tsain tapaamista, kun tämä käy Los Angelesissa.
Taiwanin korkea-arvoiset viranomaiset ovat aikaisemminkin poikkeilleet matkoillaan Yhdysvalloissa, eikä Kiina ole juuri sitä noteerannut, mutta Yhdysvaltojen ja Kiinan välit ovat viime aikoina kiristyneet huomattavasti.