Anteeksi, mitähän tietä kannattaisi ajaa hiihtokeskukseen Drahobratin vuorelle?Tarkastuspisteellä seisova ukrainalaispoliisi tuijottaa epäuskoisena.
”Et sinä tuolla sinne pääse”, hän sanoo ja katsoo vuokra-autoamme Kia Sportagea.
Tämä on ensimmäinen yllätys matkalla laskettelurinteeseen sotaa käyvässä Ukrainassa.
Harva muistaa, että Ukrainassa on viljapeltojen lisäksi vuoristoja. Niitä on kaksikin. Karpaatit jatkuvat Ukrainan puolelle Romaniasta. Kriminvuoret sijaitsevat Venäjän vuodesta 2014 miehittämällä alueella.
Vielä harvempi tietää, että Ukrainassa voi lasketella. Vieläpä sodan aikaan.
Karpaateilla toimii useampi laskettelukeskus, joista suosituin on Bukovel. Sen nimi viittaa Ranskan Courcheveliin, joka on ollut kommunismista vapautuneen slaavieliitin suosiossa.
Erikoisin ja korkeimmalla sijaitseva hiihtokeskus Ukrainassa on kuitenkin Drahobrat. Se sijaitsee samannimisen, 1763 metriä korkean vuorenhuipun äärellä.
Auto on parkkeerattava alas laaksoon Jasinjan kylään.
Täältä matka jatkuu UAZ-merkkisellä pakettiautolla eli uotsilla. Ajoneuvo on valmistettu itäisessä vihollismaassa, mutta se selviää maastossa parhaiten.
Kymmenen kilometrin matkaan menee lähes tunti. Uotsi kyntää jäistä ja muhkuraista rinnettä ylös kuin juna. Välillä vastaan tulee toinen uotsi. Joudutaan väistämään kapealle pientareelle. Tien reunasta on pudotus puronuomaan.
Drahobratiin on suunniteltu oikeaakin tietä, mutta ainakaan sodan aikana sitä ei ole luvassa. Sitä paitsi uotsikuljetukset antavat työtä paikallisille, ja eristyneisyys on osa Drahobratin ainutlaatuista tunnelmaa.
Perillä avautuu kaunis vuoristolaakso ja mitä sekavimman näköinen turistikylä, jossa ihmiset kompuroivat liukkaita polkuja ylös alas.
Useimmat hotellit ovat puisia ja ne on rakennettu vuorenrinteelle ilman minkäänlaista asemakaavaa.
Drahobratissa ei ole keskushallintoa. Jokainen yrittäjä vastaa vain omasta hotellistaan, eikä kukaan halua investoida esimerkiksi yhteiseen tiehen. Hiihtohissiyrityksiäkin on kolme, ja jokaiseen on ostettava erillinen lippu.
Kahden hengen hotellihuoneen voi täältä saada 30 eurolla. Suomessa se olisi vähän, Ukrainassa ei.
Vuonna 2019 tehdyssä kyselyssä 65 prosenttia ukrainalaisista piti itseään köyhänä. Vladimir Putinin sodat ovat suistaneet maan Euroopan köyhimmäksi Moldovan ohi.
Rikkaat lienevät edelleen Courchevelissa, mutta täällä kotikutoisessa Drahobratissa viihtyvät ”ei köyhään eikä rikkaaseen” kolmannekseen kuuluvat, jos tänne nyt pääsevät.
Hiihtokeskuksessa on lapsiperheitä ja jopa eläkeläisiä, mutta vielä enemmän erilaisia yksinyrittäjiä, freelancereita ja etätyöläisiä, joiden lompakko sallii irtioton sodan runtelemasta todellisuudesta.
Kiovalainen Jevhen kertoo tulevansa Drahobratiin useamman kerran talvessa. Hän työskentelee etänä singaporelaisessa kryptovaluuttafirmassa, johon sota ei vaikuta.
Anja, toinen kiovalainen kolmikymppinen, on internetmarkkinointialan yrittäjä. Sota on tuhonnut bisnekset, ja nyt hän miettii muuttoa Yhdysvaltoihin.
Drahobratista hän sanoo samaa kuin kaikki täällä:
”Tämä on ainoa paikka Ukrainassa, jossa voi hieman keventää sodan aiheuttamaa stressiä. Lasketella ja viettää aikaa ystävien kanssa.”
Drahobrat on Ukrainassa poikkeuksellinen paikka, sillä siellä ei ole ilmahälytyksiä eikä ulkonaliikkumiskieltoa. Venäläiset ohjukset eivät häiritse sen rauhaa. Sähkökatkoja täälläkin toki on. Ja kun Drahobratista katkeaa sähkö, myös matkapuhelinverkko ja internet häviävät.
Karpaatit ovat usein pilvien peitossa, mutta tänään on satumaisen kirkas päivä ja koko huumaava maisema erottuu pienimpiä piirteitä myöten. Jos kauneudella voisi huuhtoa pois sodan aiheuttaman surun, täällä se onnistuisi.
Nousemme huipun tuntumaan vanhalla tuolihissillä. Ylhäältä avautuu näkymä kymmenien kilometrien päähän Romaniaan asti. Ukrainan korkein vuori, suippokärkinen Hoverla näkyy koko komeudessaan. Sen huippu on 2061 metriä merenpinnasta.
Laskettelurinne on hieman jäinen, joten osa laskee sen ulkopuolelle metsän siimekseen.
Sinne aikoo myös kettupukuinen lumilautailijapari Jana Bela ja Anton Lisovenko.
He ovat kotoisin Kryvyi Rihin teollisuuskaupungista, rintaman läheltä. Anton on jäänyt kotikaupunkiin ja tekee it-hommia. Jana taas pakeni heti sodan alussa Puolaan.
”Tapaamme vain täällä”, hän kertoo.
Oksana Myhalenko seurueineen paistattelee päivää huipulla. He ovat tulleet Drahobratiin Keski-Ukrainan Krementšukista, joka muistetaan Venäjän tuhoisasta iskusta ostoskeskukseen.
”Täällä saa muuta ajateltavaa, kun täytyy keskittyä siihen, ettei kaadu rinteessä”, Oksana sanoo.
Seurueeseen kuuluu junavaunutehtaan työntekijä, työtön matkailuopas, energialaitoksen työntekijä ja automekaanikko, joka huoltaa nyt talkoilla rintamalla käytettäviä maastoautoja. Oksana itse työskentelee etänä Amazonin palveluksessa.
Oksana Myhalenko on käynyt sodan aikana lomailemassa myös Balilla, mutta ei kyennyt rentoutumaan.
”Tuntui kurjemmalta olla siellä kaukana kuin Ukrainassa. Siellä oli myös liikaa venäläisiä. Halusimme järjestää mielenosoituksen, mutta Indonesiassa ne on kielletty.”
Kovin pitkäksi aikaa hän ei sotaa unohda täälläkään. Isä taistelee rintamalla.
Rinnekahvilassa odessalainen nuori mies upottaa suruaan viinaan. Hän on kuullut parhaan kaverinsa kaatumisesta samana päivänä.
Kahvion tunnelma on isänmaallinen: seinällä on armeijan tunnuksia, Ukrainan lippuja ja nationalistijohtaja Stepan Banderan muotokuva.
”Ukrainan historiassa on paljon merkkihahmoja. Kukaan ei aikaisemmin intoillut Banderasta, venäläiset ovat saaneet tämän aikaan”, sanoo Miša Rohotski.
Hän on tullut Drahobratiin kausitöihin ja kertoo nauttivansa suuresti. Rohotski on kotoisin maalta Kiovan alueelta. Sodan takia hän joutui hautaamaan haaveensa perustaa it-koulu maaseudun vähävaraisten perheiden nuorille.
Rinnekahvion ovessa on tarra, jolla kannustetaan puhumaan ukrainaa: ”Movalla puhutaan, kielellä (jazyk) nuollaan”, se valistaa.
Mova tarkoittaa kieltä ukrainaksi, jazyk venäjäksi.
Drahobratissa käy paljon odessalaisia ja kiovalaisia, joista monet puhuvat venäjää. Nyt on käynnissä korjausliike. Hotellin vastaanottovirkailija kehuu, kun hänelle puhuu ukrainaa.
Drahobratissa merkillisintä on sen rento ja ystävällinen tunnelma. Rauhan aikana täällä käy jonkin verran ulkomaalaisia Puolasta ja Saksasta. Nyt olemme ainoita, eikä mäessä tai sen jälkeen tarvitse murjottaa yksin.
Suomessa oli sodan aikana tanssikielto. Saako Ukrainassa irrotella?
Krementšukilainen Oksana sanoo, ettei hän kehtaa laittaa kuvia lumilomalta someen.
”Kukaan ei suoraan paheksu sitä, mutta kaikki eivät sitä ymmärtäisi.”
Kiovalainen Anja sanoo miettineensä, onko lomailu ”tanssia luiden päällä”.
”Puhuimme täällä ystävieni kanssa, kuinka paljon olemme kaivanneet jotain tällaista. Kiovassa kaikki menee kiinni iltakymmeneltä. Uudenvuodenyönä nostimme maljan kotona, mutta jo puolen tunnin kuluttua ikkunasta näkyi venäläinen ohjus.”
Anja kertoo tapauksesta, jossa kiovalaisklubin bileet aiheuttivat skandaalin, vaikka klubi lahjoitti tuottojaan armeijalle.
”Osa sotilaista paheksui juhlimista. Toiset taas sanovat taistelevansa juuri sen eteen, että ihmiset voisivat elää normaalisti.”
Drahobratiin tulee laskettelemaan myös lomalla olevia sotilaita.
Votavilju-hotellin pikkuisen baarin tiskillä Oleksandr, 49, juo ukrainalaista hunajalikööriä ja tuijottaa eteensä.
Hän on ensimmäisellä lomalla rintamalta vuoteen, muttei pääse tunnelmaan. Hän näyttää puhelimelta kuvaa kaatuneesta toveristaan.
”Täällä ihmiset ryyppäävät ja mässäilevät aivan kuin mitään ei olisi tapahtunut”, hän ihmettelee. ”Rintamalla meillä on pula autoista ja polttoaineesta, mutta täällä kymmenet uotsit kuljettavat laskettelijoita!”
Oleksandr on kotoisin Hersonin alueen eteläosasta, venäläisten miehittämältä alueelta. Ammatiltaan hän on viljelijä.
”Kehitin ja laajensin tilaa, ostin koneita. Nyt kaikki on venäläisillä. Perustin perheen, ja nyt poikamme on Bahmutissa.”
Samaan aikaan baarissa heitetään kattoon jäästä tehtyjä drinkkilaseja. Pirstaleet ropisevat lattialle. Alkaa hurjaa tanssi.
Sopivaa tai ei, after ski voi tuskin missään olla näin mukavaa kuin täällä.
Useimpien ilta alkaa Rizdvo- eli Joulu-nimisestä ravintolasta. Siellä on ainainen joulu kuusineen sekä ukrainalaisittain harvinainen sukupuolineutraali vessa.
Alakerrassa tarjoillaan ruokaa, muun muassa kansallisherkkua eli läskiä. Ylhäällä soittaa vaihtuva bändi.
Edellinen yhtye tykitti naissolistinsa johdolla funkkaavia biisejä Michael Jacksonista ukrainalaisiin rockklassikoihin ja isänmaalliseen Tšervona Kalina -lauluun, johon yhtyi koko yleisö.
Nyt lavalla on hulvaton odessalaisyhtye Lift, jonka esitykseen valokuvaaja pääsee mukaan hoilaamaan kertosäettä Zajebis eli Vitun siistii.
”Ero rauhan aikaan täällä on se, että ihmisillä on hymy kasvoilla, muttei silmissä”, sanoo solisti Denys Dmytrenko keikan jälkeen.
Ravintolan generaattorista katkaistaan virta keskiyöllä. Bilekansa kompuroi jäistä polkua jatkoille Gogolbar-klubiin.
Sekä Ridzvoa että Gogolbaria isännöi odessalainen Artem, joka ei halua kertoa sukunimeään.
”Kävimme Drahobratissa vaimon kanssa, ja meillä oli iltaisin niin tylsää, että päätin perustaa nämä paikat”, hän kertoo.
Innoitusta hän haki brittiläisistä Boiler Room -onlinebileistä.
Artem kertoo, että Drahobratissa on sodan aikana vähemmän väkeä, mutta hänen paikkoihinsa riittää silti asiakkaita. Poikkeustila asettaa haasteita. Häneltä on hajonnut jo viisi generaattoria. Hän on hankkinut Drahobratiin Starlinkin, jonka tarjoamasta verkkoyhteydestä muutkin saavat nauttia.
Gogolbar toimii pienessä, kotamaisessa puurakennuksessa, jossa myytiin ennen saslikkeja.
Tanssilattia on ahdas; tunnelma on tiivis.
Täälläkin näkyy ukrainalaisväri. Dj:llä on yllä perinteinen kirjottu pellavapaita, vieressä toinen nuori mies näppäilee kansallissoitin bandurasta stemmoja tanssimusiikin päälle.
Juhlat jatkuvat aamukolmeen, kunnes virrat taas katkaistaan. Eksyneen näköiset ihmiset alkavat suunnistaa hotelleihinsa.
Tähtitaivas on kaunis ja rauhallinen, samanlaista epätodellista kangastusta kuin koko Drahobrat.