Yksi kylmäävä luku kertoo, että Ukrainassa kaatuneet venäläissotilaat ovat Putinille vasta alkua – Lopulta Venäjä kuitenkin joutuu vetäytymään ja jälleenrakennus alkaa

Venäjän oikeudeton ja perusteeton hyökkäyssota Ukrainassa on jatkunut nykyisellään nyt vuoden. Sodan loppuminen nopeasti on epätodennäköistä. Venäjän presidentti Vladimir Putin laskee joukkojensa kestävän karmaisevia tappioita pitempään kuin kestää länsiliittouman halu auttaa Ukrainaa puolustustaistelussa.

Putinilla on kylmäävä vertailuluku: 8,7 miljoonaa. Vähintään tuon verran kuoli neuvostoliittolaisia sotilaita toisen maailmansodan rintamilla. Ukrainassa tähän mennessä kaatuneet todennäköisesti yli 100 000 venäläissotilasta ovat Putinille vasta alkulämmittelyä.

Onneksi maailma on sentään vähän muuttunut 1940-luvusta. Stalinia auttoivat ratkaisevasti liittoutuneiden Jäämeren saattueet Murmanskiin, Putinia Kiinan energian ostot ja teknologian tuonti. Putinin Venäjän on silti paljon vaikeampaa pyörittää pitkään sotataloutta globaalien tuotantoketjujen maailmassa kuin Stalinin Neuvostoliiton. Varsinkin ohjuksissa tarvittavien mikrosirujen saatavuus on Venäjälle heikentynyt.

Historia on silti armoton. Sotia on helppo aloittaa nopeasti mutta lähes mahdotonta lopettaa äkkinäisesti. Ranska soti Indokiinassa kahdeksan vuotta, Yhdysvallat viisitoista. Neuvostoliitto soti Afganistanissa yhdeksän vuotta, Yhdysvallat kaksikymmentä, kuten myös Irakissa.

Omalla alueellaan vieraita joukkoja vastaan taistelevia on mahdotonta täysin päihittää edes huipputeknologian avulla. Siksi Ranska, Yhdysvallat ja Neuvostoliitto nämä sotansa hävisivät. Samoin käy Venäjälle Ukrainassa.

Ukrainalaisia on yli 50 miljoonaa eivätkä kotimaansa puolesta taistelevat alueelta lopu, tekee Putin mitä hyvänsä kunniattomuuden kentillään. Ukrainalaiset eivät lakkaa taistelemasta, vaikka Putin erehtyisi käyttämään ydinasetta.

Lopulta Venäjä joutuu vetäytymään Ukrainasta ja myöntymään Ukrainan rauhanehtoihin. Sen jälkeen alkaa jälleenrakentamisen aika, jota juuri nyt pitää ajatella jo, vaikka tähän uuteen alkuun on vielä tuskallisen pitkä aika.

Pitkä sähke ja nousu

Ukrainan jälleenrakentaminen aloittaa uuden pitkän nousukauden, ei vain Ukrainassa vaan koko Euroopassa. Otetaan historiasta esimerkkiä. Eurooppa oli toisen maailmansodan jälkeen raunioina ja kylmän sodan ensimanöövereitä jo täysillä valmisteltiin niin idässä kuin lännessä.

Euroopan jälleenrakennukselle ja tulevaisuudelle ratkaisevan tärkeäksi osoittautui tuolloin yhdysvaltalaisen diplomaatin George F. Kennanin ”pitkä sähke” Washingtoniin. Kennan työskenteli Yhdysvaltain Moskovan-suurlähetystön johtajana kesäkuusta 1944 huhtikuuhun 1946. Historiantutkija ja Tampereen yliopiston Porin yliopistokeskuksen projektipäällikkö Kimmo Ahonen on kirjoittanut Kennanista mainion artikkelin Alusta!-lehdessä.

Stalinin diktatuuri vaati ulkoista uhkaa olemassaolonsa perustelemiseksi. Tätä samaa Putin on tehnyt käytännössä Münchenin turvallisuuskonferenssissa vuonna 2007 pitämästään puheestaan lähtien. Diktaattorit tarvitsevat vihollisia ja päätyvät kerta toisensa jälkeen luomaan niitä ihan itse itselleen.

Kennan kuvasi sähkeessään viholliskuvia lietsovaa hallintoa, joka suhtautui vainoharhaisesti ulkomaailmaan ja joka pyrki maansa suurvalta-aseman vahvistamiseen sekä marxismi-leninismin vihollisten nujertamiseen. Kennanin mukaan kommunismia oli parasta padota politiikan eikä sotilasoperaatioiden keinoin. Kennanin näkökulma vaikutti vahvasti Yhdysvaltain Marshall-avun muotoutumiselle Euroopan sodan raunioittamille valtioille, niin voittajien kuin voitettujen puolella.

Marshall-avun pääidea oli antaa sodan runtelemille mahdollisuus rakentaa ja määritellä itsensä uudelleen yhteistyössä naapurivaltioidensa kanssa. Marshall-avusta käytännössä alkoi Euroopan yhdentyminen, se minkä nyt tunnemme Euroopan unionina ja toimivina, kaikkia hyödyttävinä yhteisinä sisämarkkinoina.

Venäjä tuhosi ja valtasi Kaakkois-Ukrainassa sijaitsevan Mariupolin kaupungin helmi–toukokuussa 2022, ukrainalaisten sankarillisen puolustustaistelun jälkeen. Miehittäjän komennossa raunioiden keskelle on rakennettu muutamia uusia yksinkertaisia asuintaloja. Kuva: Alexander Ermochenko / Reuters

Yli 100 miljardia

Stalin piti Marshall-apua hyökkäyksenä etupiiri-intressejään vastaan ja pelotteli suurimman osan Itä-Euroopan maista kieltäytymään avusta. Ollakseen suututtamatta Stalinia myös Suomi kieltäytyi Marshall-avusta.

Yhdysvallat käytti Marshall-apuun vuodesta 1948 vuoteen 1952 noin 15 miljardia dollaria, nykyrahassa yli 100 miljardia. Se antoi alkusysäyksen Länsi-Saksan teollisuustalouskoneen uudelleen käynnistymiseen ja kiihdytykseen, mikä veti perässään koko läntisen Euroopan talouden jyrkkään nousuun.

Tuo nousu jatkui käytännössä katkeamattomana aina 1970-luvun öljykriisiin saakka ja senkin jälkeen yhä jatkuvalla momentumilla Suomessakin 1980-luvun loppuun saakka.

Avusta kieltäytyneiden maiden joukosta Suomi pärjäsi ylivoimaisesti parhaiten, koska Neuvostoliiton Suomelta vaatimat sotakorvaukset olivat käytännössä Stalinin imperiumin jälleenrakentamista talouskasvuvaikutuksineen. Marshall-apua vastaanottaneet maat pysyivät talouskasvussa ja hyvinvoinnissa silti vuosikymmenien ajan Suomea edellä.

Marshall-avun alkusysäyksellä sodan raunioittama Eurooppa kasvoi siksi talousmahdiksi, joka yhdessä Yhdysvaltain kanssa rahoittaa myös Ukrainan jälleenrakennuksen. Kun jälleenrakentaminen joskus alkaa, vihreä siirtymä on silloin jo hyvässä vaiheessa ja entisestään tehostaa jälleenrakentamisesta seuraavaa talouden nousua.

Yhteisöjen avulla

Jälleenrakennus on kuitenkin ratkaisevan paljon muutakin kuin pelkkää konkreettista raunioituneen infrastruktuurin jälleenrakentamista, uudisrakentamista ja talouden spurttia näistä. ”Se on myös yhteisöjen palauttamista”, sanoo Tanja Vahtikari, yliopistonlehtori ja historian tutkinto-ohjelmavastaava Tampereen yliopistossa. Vahtikari on tutkinut toisen maailmansodan jälkeistä jälleenrakentamista artikkelissaan Washing Away the Dirt of the War Years’: History, Politics and the Reconstruction of Urban Communities in Post-World War II Helsinki (2017).

Vahtikari muistuttaa, että Saksassa käännyttiin jälleenrakentamisessa vahvasti paikallisten yhteisöjen puoleen ja sama tapahtui myös saksalaisten oman identiteetin uudelleenrakentamisessa.

”Ihmisistä tuntui paremmalta kuulua vaikkapa hampurilaiseen yhteisöön kuin heiluttaa koko Saksan lippua, koska saksalainen nationalismi tahrautui toisessa maailmansodassa”, Vahtikari sanoo.

Tältä näyttää asuintalo Venäjän hyökkäyksen jälkeen etulinjassa Bahmutissa 21.2.2023. Kuva: Alex Babenk / REUTERS

Hampurilaisten identifioitumiseen omaan kaupunkiinsa saattoi hirvittävällä tavalla vaikuttaa sekin, että heinäkuussa 1943 Hampuri oli pommitettu RAF:n Gomorrah-operaatiossa 800-asteiseksi tulipätsiksi, joka tappoi yhdessä yössä yli 18 000 ihmistä, suurin osa naisia ja lapsia.

Myös Ukrainassa jälleenrakennus vaatii erilaisia voimia eri alueilla. Se on raskaammin pommitetuissa Etelä- ja Itä-Ukrainassa aivan eri prosessi kuin maan länsiosissa, vähän niin kuin Suomessa kävi. Sodan jälkeen Lappi oli täysin tuhottu, etelässä selvittiin paljon vähemmin infrastruktuurituhoin. Jälleenrakentaminen vaati erilaista yhteisöllistä voimaa pohjoisessa ja etelässä eikä ilman paikallisia yhteisöjä kummastakaan olisi tullut mitään. "Yhteisö on työkalu jälleenrakentamiseen”, Vahtikari sanoo, erityisesti henkisessä mielessä.

Venäjän ison ohjusiskun aikana 14.1.2023 kiovalaiset perheet suojautuvat metroasemalle ja odottavat makuualustoillaan pommituksen päättymistä. Kuva: Viacheslav Ratynskyi / REUTERS

Muisti ja unohtaminen

Jälleenrakentaminen merkitsee Vahtikarin mukaan yhteyden rakentamista menneisyyden, nykyisyyden ja tulevaisuuden välille, ja prosessiin liittyy myös unohtamista. Tämä on ehkä se jälleenrakennuksen vaikein puoli, mihin myös tämän päivän vähänkin iäkkäämmät suomalaiset pystyvät samaistumaan.

Otetaan esimerkiksi pieni kohtaus heinäkuisesta päivästä Ikaalisissa 40 vuotta sitten. Tämän jutun kirjoittajan isoisä, Pappa, on ensimmäistä ja viimeistä kertaa käymässä tyttärensä kesäpaikassa. 13-vuotias tuleva toimittaja ojentaa ilmakiväärin Papalle. Hän vastustelee ensin, ei muka näe, mutta suostuu lopulta ampumaan laukauksen kohti Amiraali-tölkkejä sorakasassa. Ilmakon napsahduksen jälkeen Papan oikea käsi ponnahtaa millisekunnissa aseen tukille hamuamaan lukkoa, mutta eihän ilmakiväärissä sellaista ole. Sotilaskivääri m/39:n latausliike tulee silti räjähtämällä alitajunnasta ennen kuin pappa ehtii ajatella mitään. Kun pappa ehtii ajatella, hän hätkähtää, tyrkkää pyssyn minulle ja kävelee pois.

Pappa oli asevelvollinen 1938 ja siitä hänet heitettiin suoraan talvisotaan, jatkosotaan ja päälle päätteeksi Lapin sotaan. Hän taisteli kaikki sodat alusta loppuun etulinjassa. Hautajaisten jälkeen trenssitakin taskusta löytyy sotilaspassi. Kymmeniä taistelupaikkoja. Pappa ei koskaan suostunut sanomaan niistä sanaakaan. ”Ne on nii ikävii asioit, et mie en niit haluu muistella.”

Mummon mukaan pappa soti öisin vuosikymmeniä. Päivisin hän piti itseään kasassa työnteolla ja tupakalla, iltaisin viinalla ja tupakalla. Papan vaikeneminen vaikuttaa yhä. Sen vuoksi kiinnostuin sotahistoriasta, halusin tietää. Papalle välttämätöntä oli unohtaminen, minulle muistaminen.

Ukrainalaisten puolustustaistelijoiden sankarihautoja Harkovassa 31.1.2023. Ukrainalaissotilaita on kuollut Venäjän hyökkäyksen alettua ainakin yli 10 000. Kuva: Vitalii Hnidyi / Reuters

Toivon horisontti

Ukrainassa voi olla sodan päättymisen jälkeen 1–2 miljoonaa taisteluista hengissä selvinnyttä veteraania ja satojatuhansia rintamalla vammautuneita, puhumattakaan lukemattomista perheistä, joiden isiä, äitejä ja lapsia on kuollut Putinin ohjuksiin ja pommeihin. Heidän henkinen palauttaminen rauhaan kestää kymmeniä vuosia ja heidän kokemuksensa sekä posttraumaattinen stressinsä vaikuttavat vähintään kolmeen tulevaan sukupolveen.

Sodan runtelemista ukrainalaisista tulee myös EU:n kansalaisia. Eurooppalainen liberaali demokratia ja EU-jäsenyys on ainoa toivon horisontti, joka Ukrainalla on. Se osaltaan pitää heidät taistelukunnossa. EU:n pitää avustaa Ukraina mahdollisimman nopeasti täysivaltaiseksi jäseneksi. Se on tärkein osa Ukrainan jälleenrakentamista.