Turkin pommi-iskusta epäiltynä syyrialaisnainen, jolla on PKK-yhteyksiä, kertoo poliisi

Ihmiset pelkäävät uusia iskuja: "Niin voi käydä täällä tai missä muussa kaupungissa tahansa. Me elämme pelossa."

Istiklal-kadulla tehtiin terrori-isku sunnuntaina.

14.11. 13:16

Istanbul

Turkissa poliisi on pidättänyt syyrialaisnaisen, jonka epäillään tehneen Istanbulissa eilen tapahtuneen pommi-iskun, kertoo maan media. Iskussa kuoli ainakin kuusi ihmistä ja haavoittui yli 80.

Yksityisen NTV-televisiokanavan mukaan nainen on kertonut, että Turkin ja länsimaiden terroristijärjestöksi luokittelema Kurdistanin työväenpuolue (PKK) määräsi hänet tekemään iskun.

Mikään taho ei toistaiseksi ole kertonut olleensa teon takana.

Yhteensä 46 ihmistä on otettu kiinni tutkinnan yhteydessä, poliisi kertoi.

Oikeusministeri Bekir Bozdag kertoi aiemmin televisiossa, että naishenkilö oli istunut yhdellä penkeistä yli 40 minuutin ajan ja poistunut paikalta. Minuuttia tai kahta myöhemmin tapahtui räjähdys.

”On kaksi vaihtoehtoa. Joko laukkuun on asetettu mekanismi, joka räjähtää tai joku räjäyttää sen etäältä”, Bozdag sanoi.

Useat maat, myös Suomi, ovat lähettäneet Turkille surunvalittelunsa iskun johdosta. Turkin sisäministeri Süleyman Soylu kertoi aikaisemmin maanantaina, ettei Turkki kuitenkaan hyväksy Yhdysvaltain surunvalitteluja.

Turkin presidentti Recep Tayyip Erdogan on toistuvasti syyttänyt Yhdysvaltoja aseiden toimittamisesta Pohjois-Syyrian kurditaistelijoille, joita Turkki pitää terroristeina.

Tuleeko vaalien alla veritekoja?

Istanbulilainen Kauppias Kemal Ozturk sanoi pelkäävänsä uutta iskua vaalien alla, jotka on määrä pitää kesäkuussa.

”Vaalikampanjan aikana näin voi käydä. Niin voi käydä täällä tai missä muussa kaupungissa tahansa. Me elämme pelossa”, Ozturk kiteytti.

Räjähdyksen läheltä nähnyt Cemal Denizci kuvaili sitä "valtavaksi".

”Olin noin viidenkymmenen metrin päässä, kun äkkiä räjähti. Näin kolmesta neljään ihmistä maassa. Ihmiset juoksivat paniikissa”, Denizci kertasi.

Ostoskadulla kuoli useita ihmisiä terrori-iskussa vuonna 2016. Turkissa tapahtui vuosina 2015–2016 useita iskuja, joissa kuoli satoja henkilöitä ja joista syytettiin äärijärjestö Isisiä ja kurditaistelijoita.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion uusimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut