Britannian uusi pääministeri Rishi Sunak on rikas maahanmuuttajien poika, hindu ja brexiteeri

Britannian uuden pääministerin Rishi Sunakin, 42, urakiito on ollut nopeaa. Edeltäjän kompurointi avasi Sunakille pikatien konservatiivien johtoon.

Rishi Sunak on Britannian uusi pääministeri. Kuva syyskuun alusta, jolloin hän hävisi edellisen johtajakisan.

24.10. 16:37

Lontoo

Siitä on vasta seitsemän viikkoa, kun Rishi Sunak hävisi kisan Britannian konservatiivipuolueen johtajuudesta ja pääministeriydestä.

Ja nyt, maanantaina 24. lokakuuta, hän onkin jo uusi konservatiivijohtaja ja samalla kohta myös Britannian uusi pääministeri.

Mitä tapahtui?

Rishi Sunak kampanjatoimistonsa edessä Lontoossa maanantaina 24. päivänä lokakuuta.

Sunakin edeltäjä Liz Truss sortui isoihin taloudellisiin virhearvioihin ja joutui eroamaan pääministerin paikalta. Se avasi Sunakille pikatien huipulle eli puolueensa ja maansa johtoon.

Kaikille Sunakin paluu ei ole ollut yllätys.

”Could it be Rishi by Christmas?”, otsikoi konservatiivinen The Spectator -viikkolehti jo lokakuun 8. päivänä. Eli ”saadaankohan Rishi jo jouluksi”.

Näin kävikin, ja vieläpä etuajassa.

Rishi Sunak ja Liz Truss syyskuun 5. päivänä, kun Truss nousi konservatiivipuolueen rivijäsenien valitsemana puolueen ja Britannian johtoon.

Sunakin, 42, uranousu on ollut nopeaa alkusyksyn väliaikaisesta takapakista huolimatta.

Hänet valittiin kansanedustajaksi ensimmäistä kertaa vuoden 2015 vaaleissa Yorkshiren Richmondista Pohjois-Englannista. Vaalipiiri ei ole mikä tahansa vaalipiiri: se kuului aiemmin William Haguelle, joka johti konservatiivipuoluetta ja oppositiota vuosina 1997–2001.

Jättiloikka uralla tapahtui alkuvuonna 2020, kun silloinen pääministeri Boris Johnson nosti Sunakin valtiovarainministeriksi.

Raskas salkku ja alun onnistumiset tekivät Sunakista pian myös Johnsonin seuraaja­kandidaatin poliittisissa spekulaatioissa.

Silloinen pääministeri Boris Johnson ja valtiovarainministeri Rishi Sunak brittiparlamentin alahuoneessa heinäkuussa 2020 talousasioiden käsittelyn aikana.

Sunak nähtiin tulevaisuuden poliitikkona. Sittemmin tunnelma alkoi hyytyä.

Pandemian myötä Britannian velkaantuminen paheni ja talousongelmat alkoivat kasaantua. Hallitusta rasittivat myös erilaiset kohut: Johnsonin ohella myös Sunak sai rikesakon koronarajoitusten rikkomisesta.

Heinäkuussa 2022 Sunak kääntyi Johnsonia vastaan ja erosi valtiovarainministerin tehtävästään. Ero joudutti Johnsonin pakkolähtöä, mikä taas loi Sunakille mainehaitan selkäänpuukottajana.

Elämäntarinansa puolesta Sunak sopii hyvin yrittäjyyttä ja yksilön vastuuta korostavan konservatiivipuolueen johtoon – ainakin jos keskitytään elämän alkutaipaleeseen.

Sunak on intialaistaustaisten maahanmuuttajien poika, joka syntyi ja kasvoi Southamptonissa Englannin etelärannikolla. Äidillä oli oma apteekki, jossa Rishi-poikakin autteli. Isä oli yleislääkäri julkisella puolella.

Perhe panosti lastensa koulutukseen.

Sunak kävi kalliin Winchester College -yksityiskoulun, josta hän jatkoi maineikkaaseen Oxfordin yliopistoon. Siellä hän luki tulevalle poliitikolle hyvin sopivaa tutkintopakettia, joka koostui filosofiasta sekä valtio- ja taloustieteistä.

”Vanhempani uhrasivat paljon, jotta pääsin hyviin kouluihin”, kirjoittaa Sunak verkkosivuillaan.

Sunakin uskonto on hindulaisuus. Hän on myös kertonut harjoittavansa uskontoaan aktiivisesti.

Sunak on nyt ensimmäinen hindulainen ja ensimmäinen aasialaistaustainen henkilö Britannian pääministerinä.

Myöhemmin Sunak opiskeli vielä Stanfordin yliopistossa Kaliforniassa. Siellä hän tapasi tulevan vaimonsa eli intialaisen Akshata Murtyn, joka on ammatiltaan muotisuunnittelija. Pariskunnalla on kaksi tytärtä.

Rishi Sunak vaimonsa Akshata Murtyn sekä pariskunnan tyttärien Anoushkan ja Krishnan kanssa kampanjatilaisuudessa heinäkuussa.

Vaimon isä on miljardööri-yrittäjä, joka on ainakin aiemmin lukeutunut Intian rikkaimpiin kansalaisiin.

Mutta ei Sunak itsekään mikään köyhä ole.

Ennen politiikkaan ryhtymistään hän teki rahakasta uraa rahoitus- ja sijoitusyhtiöissä. The Sunday Times -lehti arvioi heinäkuussa, että Sunakin ja Murtyn yhteenlaskettu varallisuus olisi 730 miljoonaa puntaa eli noin 842 miljoonaa euroa.

Britanniassa upporikkaus ei ole kuitenkaan paras suositus poliittisille johtopaikoille, ei edes konservatiivi­puolueessa. Juorulehtijutut Sunakin perheen uima-altaasta ja tenniskentästä eivät istu aikaan, jona tavallisten perheiden elintaso laskee yli kymmenen prosentin inflaation takia.

Yhdessä vaiheessa myös Sunakin vaimon verotukselliseen asemaan liittyvät järjestelyt olivat vaarantaa aviomiehen poliittisen uran.

Rikkaus voi olla taakka myös tulevissa vaaleissa.

Konservatiivipuolueen johtajalle ei riitä, että hän vetoaa vain puolueensa ydinäänestäjä­kuntaan. Jotta puolue pysyisi vallassa, pitää sen houkutelle myös liikkuvia äänestäjiä. Tähän kykeni Boris Johnson, jonka brexit-lupaukset houkuttelivat konservatiivien kelkkaa monia työväenpuolueen entisiä äänestäjiä.

Viime aikojen mielipidemittaukset ennustavat konservatiiveille selvää tappiota seuraavissa parlamenttivaaleissa.

Sunakin valtti on kuitenkin se, että hän ennusti jo kesällä holtittoman taloudenpidon turmiollisuuden.

Toisin kuin Liz Truss, Sunak ei lähtenyt lupaamaan nopeita ja isoja veronalennuksia. Anteliaat lupaukset nostivat Trussin kyllä valtaan, mutta lasku ja pudotus tulivat nopeasti perässä.

Pääministerinä Sunakin päähuomio tullee olemaan juuri taloudessa. Edessä ovat vaikeat ajat.

Ulkopoliittista kokemusta Sunakilla ei juuri ole, toisin kuin edeltäjillä Trussilla ja Johnsonilla. Eurooppalaisittain tämä voi olla jonkinasteinen huoli, etenkin nyt, kun Venäjä jatkaa hyökkäyssotaansa.

Brexitiin liittyvissä jälkikiistoissa Sunakin on koettu olevan pikemminkin rakentavan kuin repivän linjan edustaja.

Hän kuuluu kuitenkin Britannian EU-eron alkuperäisiin kannattajiin. Yksi syy oli vapaan EU-maahanmuuton kitkeminen.

”Ei voi olla oikein, että ilman vaaleilla valituilla Brysselin-virkamiehillä on sinua enemmän sananvaltaa siihen, kuka saa muuttaa maahamme”, Sunak kirjoitti helmikuussa 2016.

Vapaa-ajallaan Sunak kertoo nauttivansa kuntoilusta, kriketistä, jalkapallosta ja elokuvista.

Yksi Sunakin ja hänen vaimonsa suosikkielokuvista on Morsiamen isä (Father of the Bride), Sunak kertoi yli vuoden takaisessa The Sunday Timesin haastattelussa.

Fiktiota hän ei nykyään juuri enää lue, vaikka ”kaikki suosikkikirjani ovat fiktiota”.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion uusimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut