Irlannissa rähähdys huoltoasemalla – ainakin yhdeksän ihmistä kuollut

Räjähdys sattui perjantaina iltapäivällä erittäin ruuhkaisessa paikassa.

Raivaus- ja pelastustyöt jatkuivat Irlannin Creesloughin kylässä edelleen lauantaina 8. lokakuuta. Huoltoasemalla sattunut räjähdys oli voimakas.

8.10. 16:51

Irlannissa ainakin yhdeksän ihmistä on kuollut räjähdyksessä huoltoasemalla Creesloughin kylässä Irlannin pohjoisosassa, kertoo poliisi.

Räjähdys tapahtui perjantaina iltapäivällä paikallista aikaa erittäin ruuhkaisessa paikassa. Raivaus- ja pelastustyöt jatkuivat edelleen lauantaina.

Loukkaantuneita on paikallisen median mukaan jopa 30. Räjähdys oli niin voimakas, että se hajotti myös läheisen asuintalon julkisivun.

Räjähdyksen syystä ei toistaiseksi ole tietoa.

Sinn Fein -puolueen parlamentaarikko Pearse Doherty sanoi, että tapahtumapaikalla on ollut räjähdyksen jälkeen loukussa lukuisia ihmisiä. Hänen mukaansa osa rakennukseen loukkuun jääneistä ihmisistä sai otettua yhteyttä rakennuksen ulkopuolelle.

Doherty kuvaili tilannetta “pahimmaksi painajaiseksi”. Hänen mukaansa huoltoasema oli kylän ainoa kauppa.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion uusimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut