Kansalaisjärjestö: Ainakin 36 kuollut Iranin mielenosoituksissa

Mielenosoitukset Iranissa ovat jatkuneet jo viikon.

Mielenosoitukset alkoivat, kun nuori kurdinainen kuoli sen jälkeen, kun oli joutunut pidätetyksi väärin puetun hijabin vuoksi.

23.9. 12:49

Pariisi

Iranissa siveyspoliisin pidättämän nuoren naisen kuolemasta alkunsa saaneissa mielenosoituksissa on kuollut jo ainakin 36 ihmistä, kertoo New Yorkissa toimiva Center for Human Rights in Iran (CHRI) -kansalaisjärjestö.

CHRI:n mukaan mielenosoitusten uhriluku jatkaa todennäköisesti vielä kasvuaan.

Iranin valtiollinen televisio kertoi torstaina, että kuolleita olisi 17 ja että joukossa olisi siviilien lisäksi myös poliiseja ja muita turvallisuusviranomaisia.

Nainen oli pidätetty väärin puetun hijabin takia

Mielenosoitukset alkoivat viikko sitten Iranin viranomaisten ilmoitettua nuoren kurdinaisen kuolleen sen jälkeen, kun tämä oli pidätetty väärin puetun hijabin takia. Aktivistien mukaan 22-vuotias Mahsa Amini oli saanut kuolettavan iskun päähänsä. Iranin poliisi on kiistänyt väitteet naisen pahoinpitelystä. Viranomaiset ovat sanoneet aloittaneensa tutkinnan tapauksen tiimoilta.

Sosiaalisessa mediassa levinneiden videoiden mukaan jotkut naispuoliset mielenosoittajat ovat uhmakkaasti riisuneet hijabinsa ja polttaneet ne nuotioissa tai leikanneet symbolisesti hiuksensa hurraavien väkijoukkojen edessä.

Iranin viranomaiset ovat mielenosoitusten takia rajoittaneet internetin käyttöä ja estäneet sosiaalisen median pikaviestipalveluiden käytön.

Yhdysvallat ilmoitti torstaina panevansa Iranin siveyspoliisin sekä yhteensä seitsemän sen johtoon kuuluvaa henkilöä pakotelistalleen.

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut