Lontooseen odotetaan maanantaina jopa miljoonaa ihmistä kuningatar Elisabetin hautajaisten vuoksi

KLuningatar Elisabetin hautajaiset pidetään Westminster Abbey -kirkossa.

18.9. 20:11

Lontoo

Lontoossa ja sen lähistöllä liikenteen ennakoidaan olevan erittäin vilkasta kuningatar Elisabetin hautajaispäivänä maanantaina.

Lontoon liikennelaitoksen mukaan pääkaupunkiin odotetaan noin miljoonaa ihmistä.

Lontoossa viranomaiset pyysivät sunnuntaina, etteivät ihmiset enää menisi jonoon, joka kulkee kuningatar Elisabetin arkulle, kertoi yleisradioyhtiö BBC.

Suomen aikaa alkuiltapäivästä arvioitu jonotusaika arkulle oli yli 13 tuntia, eivätkä kaikki jonoon myöhemmin liittyvät välttämättä enää ehtisi päästä kuningattaren arkulle.

Sunnuntaina myös Suomen presidentti Sauli Niinistö ja hänen puolisonsa Jenni Haukio kunnioittivat edesmenneen kuningattaren muistoa vierailemalla tämän arkun luona.

Presidenttipari osallistuu myös kuningatar Elisabetin hautajaisiin.

Hautajaiset alkavat Suomen aikaa kello 13, ja ne pidetään Westminster Abbey -kirkossa.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut