Britanniassa varoitetaan jopa 30-tuntisista jonoista kuningatar Elisabetin arkulle – satojentuhansien odotetaan käyvän jättämässä jäähyväiset

Arkku siirretään keskiviikkona Westminster Halliin, jossa satojentuhansien ihmisten odotetaan käyvän jättämässä jäähyväiset kuningattarelle.

Kuningatar Elisabetin arkku saapui Lontoon Buckinghamin palatsille keskiviikkoiltana 13. syyskuuta. Arkun saapumista oli kerääntynyt seuraamaan joukko ihmisiä.

14.9. 9:42

STT

Britanniassa innokkaimmat ovat jonottaneet yötä myöten Lontoossa päästäkseen keskiviikkona jättämään hyvästinsä kuningatar Elisabetille. Jonojen muodostumista Westminster Hallin läheisyyteen on seurannut muun muassa BBC.

Viime viikolla kuolleen Elisabetin arkku on määrä siirtää keskiviikkona Lontoossa Buckinghamin palatsista Westminster Halliin, missä se on julkisesti esillä maanantaiaamuun asti. Surusaattoa palatsilta johtaa kuningas Charles.

Arkun on määrä saapua Westminster Halliin alkuillasta kello viideltä Suomen aikaa. Ihmiset pääsevät jättämään hyvästejään iltaseitsemästä alkaen eli viideltä paikallista aikaa.

Odotetaan ruuhkaa

Ruuhkasta odotetaan valtaisaa, ja jopa 750 000 ihmisen odotetaan käyvän arkulla. The Times -sanomalehden mukaan jonosta voi tulla jopa kahdeksan kilometriä pitkä. Jono kulkee pysähtymättä arkun ohi kello viidestä keskiviikkoiltana aina puoli seitsemään saakka hautajaispäivän aamuna.

Brittihallitus on BBC:n mukaan varoittanut ihmisiä jopa 30-tuntisiksi venyvistä jonotusajoista. Kulttuuriministeri Michelle Donelan on ohjeistanut ihmisiä varustautumaan jonotukseen ja sääolosuhteisiin huolella.

Donelanin mukaan yli 1 000 ihmistä päivässä on paikalla auttamassa ja ohjeistamassa jonottajia. Oma jononsa muodostetaan jonottajille, joiden on vaikea seistä pitkiä aikoja. Jonotusreitille on tuotu lisäksi noin 500 vessaa.

Arkku siirrettiin tiistaina Lontooseen Edinburghista Skotlannista. Kuningattaren ainut tytär, prinsessa Anne saattoi arkun Lontooseen. Edinburghissa arkku oli nähtävillä St. Gilesin katedraalissa, missä ihmiset olivat voineet käydä jättämässä jäähyväisensä kuningattarelle.

Kuningattaren hautajaiset järjestetään maanantaina.

Teki seurantaennätyksen

Kuningatar Elisabetin arkun matkaa Skotlannin Edinburghista Englannissa Lontoon laitamilla sijaitsevaan Northoltin lentotukikohtaan seurasi ennätysmäärä ihmisiä. Asiasta kertoo lentoseurantasivusto Flight Radar.

Flight Radarin mukaan kaikkiaan viisi miljoonaa ihmistä oli seurannut kuningattaren viimeistä lentoa palvelun sivuston, kännykkäsovellusten tai videopalvelu Youtubessa järjestetyn liveseurannan kautta.

Seurantapalvelussa oli niin paljon liikennettä, että kuormitus osoittautui ajoittain liian kovaksi sivustolle, ja palvelun toiminta kärsi huomattavasti. Lentokoneen transponderin aktivoitumisesta ensimmäisen minuutin aikana kuusi miljoonaa ihmistä yritti klikata arkkua kantavaa lentoa palvelussa, mikä aiheutti sivuston mukaan ennennäkemätöntä kuormitusta palvelulle.

Vaikka alusta kärsi raskaan kuormituksen alla, on kuningatar Elisabetin viimeinen lento selvästi kaikkien aikojen seuratuin lento palvelussa.

”Ja pysyy todennäköisesti huipulla pitkään”, Flight Radar lisää tiedotteessaan.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut