Venäjä haalii nyt sotilas­kalustoa ympäri maailmaa voidakseen jatkaa hyökkäystä Ukrainaan, kertoo Bloomberg

Bloombergin lähteen mukaan Venäjä saattaa kääntyä kalustoa etsiessään esimerkiksi Pohjois-Korean puoleen.

10.8. 21:59

Venäjä haalii tällä hetkellä sotilaskalustoa, kuten ajoneuvoja ja aseita, ympäri maailmaa Ukrainassa aloittamansa hyökkäyssodan vuoksi, kertoo uutistoimisto Bloomberg.

Yhdysvaltain hallinto uskoo Bloombergin lähteen mukaan, että Venäjä on käyttänyt kauppa-aluksia sotilasrahdin kuljettamiseen Mustallemerelle.

Uutistoimisto käyttää esimerkkinä Syyriasta lähtenyttä Sparta II -nimistä alusta, joka kulki Bosporinsalmen läpi Mustallemerelle heinäkuun loppupuolella.

Bloombergin näkemien satelliittikuvien ja tiedustelu­viranomais­lähteiden mukaan alus toi lähes varmasti sotilasajoneuvoja Venäjälle Novorossijskin satamaan.

Lähteiden mukaan ajoneuvojen tarkka tyyppi jäi epäselväksi, mutta Syyriassa aluksen kyydissä oli nähty ajoneuvoja ja se oli myöhemmin tunnistettu myös Novorossijskissa vähintään 11 ajoneuvon kanssa.

Bloombergin mukaan Venäjän puolustusministeri Sergei Šoigu sanoi vuonna 2017, että Venäjän armeija on testannut Syyriassa yli 160 erilaista edistynyttä asejärjestelmää, kuten taisteluhävittäjiä, laserohjattuja ohjuksia ja panssarivaunuja.

Bloombergin mukaan Venäjä kiistää, että sillä olisi ongelmia sodassa menetetyn kaluston korvaamisessa.

Yhdysvaltalaiset ja eurooppalaiset lähteet kuitenkin kertovat, että lukuisien panssarivaunujen ja muiden panssaroitujen ajoneuvojen menetykset ovat pakottaneet Venäjän turvautumaan vanhempaan kalustoon, kuten vuosikymmeniä vanhoihin T-62-panssarivaunuihin.

Yhdysvaltojen arvion mukaan hyökkäyksessä on kuollut tai haavoittunut 80 000 venäläistä sotilasta. Arvion mukaan Venäjä on myös käyttänyt merkittävän osuuden sen tarkkuusohjatuista ammuksista ja menettänyt 4 000 panssarivaunua tai muuta panssaroitua ajoneuvoa.

Venäjä on siirtänyt sotilaallisia resurssejaan Ukrainaan myös muualta. Venäjän kiistämien raporttien mukaan se on ohentanut miehitystään Armenian ja Azerbaidžanin kiista-alueen Vuoristo-Karabahin alueella. Yhdysvaltojen mukaan Venäjä siirsi jo maaliskuussa joukkoja Georgiasta yksipuolisesti irtautuneen Etelä-Ossetian alueelta.

Tiedustelupalvelu CIA:n johtaja William Burns sanoi heinäkuussa, että Venäjä yrittää ostaa Iranilta miehittämättömiä aseistettuja lennokkeja.

Yhden Bloombergin lähteen mukaan myös Pohjois-Koreasta saattaa tulla Venäjälle uusi tykistökaluston lähde. Pohjois-Korean järjestelmät ovat kohtuullisen hyvälaatuisia ja viime kuussa maa tunnusti Itä-Ukrainan Donetskin ja Luhanskin alueet itsenäisiksi.

Vaikka Venäjällä ei olla turvauduttu laajaan liikekannallepanoon, ovat alueellisten hallintojen edustajat tarjonneet ihmisille rahallisia kannustimia lyhytaikaiseksi vapaaehtoiseksi ryhtymiseen. Venäjän on kerrottu värväävän sotilaiksi jopa vankeja.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut