Kamppailu Britannian pääministerin paikasta jatkuu – yksi viidestä ehdokkaasta putoaa tänään pois

Finalistikaksikko varmistuu keskiviikkona ja voittaja syyskuun alussa.

Brexitin ja konservatiivista hallitusta vastustavat protestoivat Lontoossa parlamenttitalon ulkopuolella 13. heinäkuuta.

18.7. 8:19

Helsinki/Lontoo

Kilpailu Britannian konservatiivien puheenjohtajan ja samalla pääministerin paikasta jatkuu tänään uudella äänestyskierroksella. Mukana tavoittelemassa Boris Johnsonin seuraajan paikkaa on enää viisi ehdokasta, joista yksi putoaa pois tämän päivän äänestyksessä.

Edellinen putoaja oli oikeusministeri Suella Braverman, ja tänään jumbosijalle ennakoidaan parlamenttiedustaja Tom Tugendhatia.

Jatkoon ovat ennusteiden mukaan pääsemässä entinen valtiovarainministeri Rishi Sunak, kauppaministeri Penny Mordaunt, ulkoministeri Liz Truss ja entinen tasa-arvoministeri Kemi Badenoch.

Ehdokkaat ottivat toisistaan mittaa sunnuntai-iltana järjestetyssä televisiokeskustelussa. Ehdokkaat olivat yksimielisiä siitä, että kukaan heistä ei halunnut ennenaikaisia vaaleja, eikä kukaan aikonut tarjota Johnsonille paikkaa hallituksessaan, kertoi BBC:n toimittaja Lewis Goodall Twitterissä. Muuten kilpailijat ottivat kipakasti yhteen muun muassa veroalennuksista. Ennakkosuosikkina pidetty Sunak sai väittelyssä osakseen iskuja monelta suunnalta.

Maanantain äänestyksen jälkeen käydään vielä kaksi viimeistä pudotuskierrosta tiistaina ja keskiviikkona, jolloin ehdokkaista karsitaan kaikki paitsi kaksi viimeistä. Pudotuskierroksilla äänioikeus on vain konservatiivien parlamenttiedustajilla.

Lopullisen valinnan kahden finalistin välillä tekevät konservatiivien 200 000 jäsentä postiäänestyksessä. Tulos julkaistaan 5. syyskuuta.

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut