WHO: Tyypillisesti Afrikan keski- ja länsiosissa esiintyvää apinarokkoa tavattu ihmisillä jo 11 maassa, jossa tautia ei tavallisesti ole

Järjestön mukaan tartuntoja on vahvistettu tähän mennessä noin 80.

20.5. 21:42

Lontoo/Helsinki

Harvinaista apinarokkoa on havaittu ihmisillä jo 11 maassa, jossa tautia ei tavallisesti ole, kertoo Maailman terveysjärjestö WHO.

Järjestö kertoo Twitterissä, että tartuntoja on vahvistettu tähän mennessä noin 80. Tartuntoja tulee todennäköisesti vielä lisää.

WHO:n mukaan tauti voi levitä ihmisten välillä monin tavoin, muun muassa fyysisen kontaktin kautta ja hengitysteistä erittyvien pisaroiden välityksellä. Lisäksi taudin voi saada, jos käsittelee esimerkiksi liinavaatteita, jotka ovat olleet tekemisissä viruksen kanssa.

Apinarokon oireita itsellään havaitsevan tulisi eristäytyä ja ottaa yhteyttä terveydenhuoltoon.

Tauti ei ole tavallisesti hengenvaarallinen, mutta harvoissa tapauksissa se on johtanut myös kuolemaan. Apinarokko alkaa usein flunssan kaltaisilla oireilla, kuten kuumeella, lihassäryllä ja turvonneilla imusolmukkeilla, ennen kuin se aiheuttaa vesirokon kaltaista ihottumaa kasvoihin ja vartaloon.

Virus voi tarttua ihmiseen, jos tämä on läheisessä kontaktissa tartunnan saaneen eläimen, kuten apinan, kanssa.

Apinarokko on tartuttanut viime vuosina tuhansia ihmisiä Afrikan keski- ja länsiosissa, mutta tapaukset Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa ovat tähän mennessä olleet harvinaista.

WHO kertoo tekevänsä työtä tartunnoista kertoneiden maiden ja muiden maiden kanssa laajentaakseen taudin tarkkailua sekä tarjotakseen ohjeistusta.

Euroopassa kerrottiin uusista tartunnoista

Euroopassa on havaittu jälleen uusia apinarokkotartuntoja. Esimerkiksi Britanniassa terveysviranomaiset kertoivat 11 uudesta tapauksesta, joiden myötä tartuntatauti on havaittu jo kaikkiaan 20 ihmisellä.

”Valtaosa tapauksista on lieviä ja voin vahvistaa, että olemme hankkineet lisää annoksia rokotteita, jotka tehoavat apinarokkoa vastaan”, Britannian terveysministeri Sajid Javid kertoi Twitterissä.

Aiemmin perjantaina Ranska, Belgia ja Saksa kertoivat ensimmäisistä apinarokkotapauksistaan.

Ensimmäisestä tapauksestaan torstaina kertoneen Italian mukaan tautia on havaittu maassa jo kolmella henkilöllä. Uudet tartunnat ovat kytköksissä aiemmin vahvistettuun tapaukseen.

Lisäksi tartuntoja on havaittu Portugalissa, Espanjassa ja Ruotsissa. Tartunnoista ovat kertoneet myös Yhdysvallat ja Kanada, jossa tapauksia on havaittu ainakin toistakymmentä.

WHO pitää päivittäisiä apinarokkokokouksia

Brittilehti Independentin mukaan WHO on sanonut järjestävänsä päivittäisiä apinarokkokokouksia taudin jatkaessa leviämistään. Asiasta kertoi lehdelle järjestön edustaja, jonka mukaan asian tiimoilta järjestetään useita kokouksia päivittäin.

Saksassa kansanterveydestä vastaavan Robert Koch -instituutin edustaja Fabian Leendertz on kuvaillut tuoreita apinarokkotartuntoja epidemiaksi. Hänen mukaansa on kuitenkin epätodennäköistä, että epidemia kestäisi kauan.

Britannian terveysviranomaisten mukaan eri puolilla Eurooppaa ilmenneet tapaukset vahvistavat epäilykset siitä, että apinarokko on levinnyt myös ihmisten välillä.

Maan terveysturvallisuusviraston johtava lääketieteellinen neuvonantaja Susan Hopkins odottaa tapausmäärien lisääntyvän edelleen lähipäivinä.

Erityisesti Hopkins kehotti homo- ja biseksuaalisia miehiä tarkkailemaan mahdollisten oireiden esiintymistä. Hänen mukaansa "huomattava osuus" tapauksista Britanniassa ja muualla Euroopassa on havaittu näissä ihmisryhmissä.

WHO on kertonut tutkivansa taudin mahdollisia kytköksiä miesten väliseen seksiin. Apinarokkoa ei ole aiemmin luonnehdittu sukupuoliteitse tarttuvaksi taudiksi.

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut