Video Putinista ortodoksi­kirkon jumalan­palveluksessa vaikuttaa osin lavastetulta, vaikka hän oli paikalla – Miksi presidentin esiintymisillä on Venäjälle niin paljon väliä?

Uutistoimisto AP:n mukaan Putin kuitenkin oli todistettavasti läsnä jumalanpalveluksessa.

25.4. 18:36

Venäjän presidentti Vladimir Putinista julkaistiin viime viikonloppuna video, jossa hän näytti osallistuvan ortodoksisen kirkon pääsiäisjumalanpalvelukseen Moskovassa. Videon aitoutta on epäilty sen julkaisun jälkeen laajalti.

Ainakin osa Kremlin jakamasta videosta vaikuttaa identtiseltä Putinin viime vuoden pääsiäisesiintymisen kanssa.

Toisaalta osa poikkeaa viime vuoden materiaalista. Lisäksi uutistoimisto AP:n kuvaaja oli paikalla kirkossa ja todisti Putinin osallistuneen jumalanpalvelukseen. Myös uutistoimisto AFP ja Reuters julkaisivat kuvia Putinista jumalanpalveluksessa.

AP huomauttaa, että tänä vuonna Putinin pitelemässä kynttilässä oli jalka, viime vuonna ei.

AFP:n jakama kuva Putinista jumalanpalveluksessa.

”Video on selvästi epäaito”, Jyväskylän yliopiston tietojärjestelmätieteen lehtori Panu Moilanen sanoo. Hän toimii myös yliopiston turvallisuus- ja strategisen analyysin maisteriohjelman lehtorina.

Putinia kuvataan Moilasen mukaan videossa vain joko yksin tai yhdessä Moskovan pormestari Sergei Sobjaninin kanssa. Kun Putin on kuvassa, ei videolla näy jumalanpalvelusta.

”Kun taas itse jumalanpalvelusta kuvataan, ei Putinia näy siinä kohdassa taustaa, missä hänen pitäisi lähikuvien mukaan olla. Sobjanin näkyy kyllä oikealla paikalla, mutta hänen vieressänsä ei seiso ketään”, Moilanen sanoo.

Moilanen huomauttaa myös, että Putinin ulkonäkö jumalanpalvelusvideolla on selvästi erilainen kuin aiemmin viime viikolla julkaistussa videossa, jossa presidentti keskusteli Venäjän puolustusministeri Sergei Šoigun kanssa.

”Putinin kasvonpiirteet ovat jumalanpalvelusvideossa paljon hoikemmat. Kenenkään piirteet eivät muutu noin radikaalisti muutamassa päivässä”, Moilanen sanoo.

Videota ei ole lavastettu Moilasen mukaan esimerkiksi deepfake-teknologialla. Suojelupoliisista kerrottiin, että se ei aikataulusyistä ehdi arvioida videon aitoutta.

Putinin esiintyminen kirkon tapahtumissa virallisilla videoilla ei ole Helsingin yliopiston Aleksanteri-instituutin tutkija Elina Kahlan mukaan epätavallista. Tavoitteena on näyttää valtion ja kirkollisen vallan toimivan yhdessä ja yhteisymmärryksessä.

”Kirkkoa käytetään Venäjällä myös Ukrainan sodan oikeuttamiseen. Kirkko pitää yllä viestiä, että sodassa on kyse Venäjän perinnön säilyttämisestä. Ukraina nähdään osana venäläistä maailmaa”, Kahla sanoo.

”Tähän on tuotu suorastaan pyhän sodan ulottuvuuksia.”

Pääsiäinen on Kahlan mukaan ortodoksien tärkein juhla, joten on loogista näyttää Putinin osallistuvan pääsiäisjumalanpalvelukseen.

Jyväskylän yliopiston Moilasen mukaan videon tarkoituksena on myös näyttää venäläisille Putinin olevan terve ja toteuttavansa edustustehtäviään normaalisti.

”Venäjän hallintovalta koostuu kolmesta tukipilarista: Putinista, ortodoksisesta kirkosta ja sotilaallisesta mahdista. Tällä videolla voitiin näyttää kansalle kahden näistä toimintaa ja elinvoimaisuutta”, Moilanen sanoo.

Kahlan mukaan videon tavoitteena tuskin on Putinin elinvoimaisuuden esittely.

”Venäjän valtionjohtajat esiintyvät televisiossa jo valmiiksi lähes päivittäin, kuka tahansa voi käydä katsomassa niitä. Ei siellä ole pohjoiskoreamaista tilannetta, joissa johtohenkilö voi kadota julkisuudesta kuukausiksi.”

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut