Saksan Scholz: Nato ei tavoittele hallinnon vaihdosta Venäjällä – kamppailu demokratiasta, vapaudesta ja oikeudesta kuuluu kansalle ja valtiolle itselleen

Joe Biden sanoi lauantaina, ettei Vladimir Putin voi enää jatkaa vallassa. Valkoinen talo paikkaili pian presidentin puheita ja Biden on nyt kiistänyt itsekin vaatineensa hallinnon vaihdosta Venäjällä.

Naton tavoitteena ei ole hallinnon vaihdos Venäjällä, sanoo Saksan liittokansleri Olaf Scholz

28.3. 8:05

Kiova/Helsinki

Sotilasliitto Naton tavoitteena ei ole hallinnon vaihdos Venäjällä suurvallan Ukrainassa käymästä hyökkäyssodasta huolimatta, kertoo Saksan liittokansleri Olaf Scholz saksalaiselle ARD-televisiokanavalle.

Scholzin mukaan demokratialla, vapaudella ja oikeudella on mahdollisuus tulevaisuuteen kaikkialla. Kamppailu tästä vapaudesta kuuluu hänen mukaansa kuitenkin kansalle ja valtioille itselleen.

Yhdysvaltain presidentti Joe Biden piti lauantaina Puolan Varsovassa puheen, jonka lopussa hän sanoi, ettei Venäjän presidentti Vladimir Putin voi enää jatkaa vallassa. Putinia puheessaan teurastajaksi kuvailleen Bidenin tokaisu herätti valtavasti huomiota.

Scholzin mukaan hallinnon vaihdokseen eivät tähtää sen paremmin Nato kuin Yhdysvaltain presidenttikään. Liittokansleri kertoo puhuneensa Bidenin kanssa Valkoisessa talossa ja kaksikon keskustelleen myös näistä asioista.

Biden on sittemmin itsekin kiistänyt vaatineensa hallinnon vaihdosta, kertovat muun muassa BBC ja CNN.

”Ei”, Biden vastasi ytimekkäästi sunnuntaina, kun häneltä kysyttiin peräänkuuluttiko hän lauantaisessa puheessaan hallinnon vaihdosta.

Venäjä: Ei ole Bidenin päätettävissä

Valkoinen talo kiirehti jo pian Bidenin lausahduksen jälkeen oikomaan presidentin puheita toteamalla, ettei tämä tavoittele hallinnon vaihdosta Venäjällä.

”Presidentin pointti oli, ettei Putinin voi antaa käyttää valtaa naapureihinsa tai alueeseen”, eräs Valkoisen talon virkamies sanoi CNN:n mukaan.

”Hän ei puhunut Putinin vallasta Venäjällä tai hallinnon vaihdoksesta.”

Venäjän hallinto on myös vastannut Bidenin lauantaiseen kommenttiin.

”Se ei ole Bidenin päätettävissä – Venäjän presidentin valitsevat venäläiset”, Kreml sanoi

Vuonna 2020 Venäjällä tosin äänestettiin perustuslain muutoksista, jotka mahdollistivat Putinin pysymisen vallassa vuoteen 2036 asti.

Venäjän hallinnon on lisäksi syytetty tukahduttaneen maan oppositio ja hyökkäyssodan alkamisen jälkeen on otettu kansalaisjärjestö OVD-infon mukaan kiinni yli 15 000 sotaa vastustanutta mielenosoittajaa.

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut