Zelenskyi: Mariupolista saatiin turvaan tuhansia, mutta Venäjä estää edelleen avun pääsyn saarrettuihin kaupunkeihin – "Tämä on sotarikos"

Venäjän hyökkäyksen alkamisen jälkeen Ukrainassa on YK:n mukaan saanut surmansa ainakin 816 siviiliä.

Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyin mukaan saarretusta Mariupolin satamakaupungista evakuoitiin perjantaina yli 9  000 ihmistä.

19.3. 8:00

Kiova/Helsinki

Ukrainassa on humanitaarisia käytäviä pitkin evakuoitu jo kaikkiaan yli 180  000 ihmistä, kertoo maan presidentti Volodymyr Zelenskyi.

Presidentin mukaan saarretusta Mariupolin satamakaupungista evakuoitiin perjantaina yli 9  000 ihmistä. Perjantaina käytössä oli hänen mukaansa yhteensä seitsemän humanitaarista käytävää.

Lisäksi niitä pitkin on toimitettu satoja tonneja elintärkeitä tarvikkeita. Zelenskyi kuitenkin syytti Venäjän estävän edelleen avun pääsyn saarrettuihin kaupunkeihin monilla alueilla.

–  Tämä on tarkoituksellinen taktiikka. He ovat saaneet selvän käskyn tehdä kaikkensa, jotta humanitaarisesta katastrofista ukrainalaiskaupungeissa voisi tulla perustelu sille, että ukrainalaiset ryhtyisivät yhteistyöhön miehittäjien kanssa, Zelenskyi sanoi.

–  Tämä on sotarikos, hän lisäsi.

Etsinnät teatterin raunioissa jatkuvat

Maan eteläosassa sijaitseva Mariupol on ollut kovan pommituksen kohteena, ja venäläisjoukot ovat myös edenneet kaupungin keskustaan, jossa käytiin perjantaina kiivaita taisteluita.

Venäjä kertoi joukkojensa etenemisestä kaupunkiin jo aikaisemmin, mutta ukrainalaisviranomaiset vahvistivat osaltaan asian vielä perjantai-iltana.

Brittilehti Guardianin mukaan Mariupolissa olisi edelleen loukussa noin 350  000 siviiliä. Kaupungissa on pulaa muun muassa juomavedestä ja ruuasta. Mariupolin kaupunki on lisäksi lähes täysin tuhoutunut useita päiviä jatkuneessa kranaattitulessa ja ilmapommituksissa.

Venäjän on syytetty muun muassa pommittaneen kaupungissa useita rakennuksia, joista siviilit olivat hakeneet suojaa.

Perjantaina satamakaupungissa jatkettiin etsintöjä keskiviikkona pommitetun teatterin raunioissa. Teatterissa on kerrottu olleen suojassa jopa tuhat ihmistä, kun sitä pommitettiin. Teatterin ulkopuolelle maahan oli selvästi kahteen kohtaan kirjoitettu venäjäksi sana "lapsia". Kirjoitus on nähtävissä yksityisen Maxar-satelliittiyhtiön välittämistä kuvista.

Teatterin pommisuoja on kuitenkin ilmeisesti säästynyt pommituksessa, ja paikallisviranomaiset kertoivat perjantaina, ettei teatterista olisi löytynyt kuolleita. Presidentti Zelenskyi on kuitenkin sittemmin kertonut, ettei tietoa mahdollisista kuolonuhreista vielä ole.

Hänen mukaansa teatterin raunioista pyritään edelleen pelastamaan ihmisiä. Raunioista on saatu turvaan ainakin yli 130 ihmistä. Osa pelastetuista on presidentin mukaan vakavasti haavoittuneita.

Yli 1 300 siviilin kerrotaan haavoittuneen

YK:n mukaan Ukrainassa on Venäjän kolmisen viikkoa sitten alkaneen hyökkäyksen aikana saanut surmansa ainakin 816 siviiliä. Lisäksi YK:n ihmisoikeusasioiden korkean edustajan toimiston perjantaina julkaiseman arvion mukaan ainakin yli 1  300 siviiliä on haavoittunut.

Tiedotteen mukaan todellisten uhrimäärien uskotaan kuitenkin olevan huomattavasti korkeammat.

Viime päivinä tietojen saannin kerrotaan viivästyneen niiltä alueilta, joissa on ollut kovia taisteluja. Lisäksi monet tiedot ovat vielä vahvistamatta. Toimiston tarkennus koskee myös muun muassa Mariupolin aluetta.

Valtaosa Ukrainassa sodan keskellä kuolleista siviileistä on saanut surmansa muun muassa tykistötulessa sekä ohjus- ja ilmaiskuissa.

YK:n ihmisoikeusasioiden korkean edustajan toimisto painottaa myös ukrainalaisviranomaisten kertoneen, että perjantaiaamuun mennessä Ukrainassa olisi kuollut ainakin 109 lasta, minkä lisäksi 130 lasta olisi haavoittunut.

Asevoimat: Venäjä esti pääsyn Asovanmerelle

Ukrainan asevoimat on kertonut, että Venäjä on onnistunut estämään Ukrainalta pääsyn Asovanmerelle.

–  Miehittäjät ovat osittain onnistuneet Donetskin operatiivisella alueella – vieneet Ukrainalta väliaikaisesti pääsyn Asovanmerelle, asevoimien Facebookissa tekemässä julkaisussa kerrotaan.

Presidentti Zelenskyi peräänkuulutti omassa puheessaan jälleen myös tarvetta rauhanneuvotteluille. Neuvottelut ovat hänestä ainoa mahdollisuus, jolla Venäjä voi rajoittaa omien virheidensä aiheuttamia vahinkoja.

Zelenskyi sanoo Facebookissa julkaistulla videolla, että nyt on aika tavata ja palauttaa Ukrainan alueellinen koskemattomuus. Muussa tapauksessa Venäjän tappiot tulisivat presidentin mukaan olemaan sitä luokkaa, että niistä toipuminen kestäisi useiden sukupolvien ajan.

Osapuolet ovat käyneet jo useampaan otteeseen neuvotteluja, ja keskustelut ovat nytkin käynnissä etänä. Neuvottelut ovat kuitenkin olleet tuloksettomia. Muun muassa Yhdysvaltain ulkoministeri Antony Blinken on sanonut, ettei Venäjä pyri tosissaan löytämään neuvotteluratkaisua.

"Räjähtämättömien kranaattien ja miinojen purkaminen vie vuosia"

Ukrainan sisäministeri kertoi perjantaina uutistoimisto AP:lle, että Venäjän hyökkäyksen aikana Ukrainaan päätyneiden räjähtämättömien pommien ja miinojen vaarattomaksi tekemiseen voi mennä vuosia.

Sisäministeri Denys Monastyrskyin mukaan Ukraina tulee tarvitsemaan sodan jälkeen länsimaiden apua räjähteiden purkamisessa.

–  Ukrainaan on ammuttu valtava määrä kranaatteja ja miinoja, ja suuri osa ei ole räjähtänyt, ne ovat edelleen raunioiden uumenissa ja aiheuttavat todellisen vaaran, Monastyrskyi kertoi AP:lle.

–  Niiden purkamiseen menee vuosia, ei kuukausia.

Raunioissa lymyävien venäläisräjähteiden lisäksi Ukrainan joukot ovat vuorostaan miinoittaneet muun muassa siltoja ja lentokenttiä estääkseen venäläisiä hyödyntämästä maan infrastruktuuria hyökkäyksessään.

Sisäministerin mukaan hän on pyytänyt Ukrainan kansainvälisiä liittolaisia muun muassa EU:ssa ja Yhdysvalloissa valmistelemaan asiantuntijaryhmiä, jotka voisivat auttaa miinojen poistamisessa.

Monastyrskyi painotti myös Venäjän tulituksen aiheuttamien tulipalojen olevan iso haaste Ukrainassa. Tulipalojen sammuttamiseen tauottoman tykistötulen keskellä ei meinaa riittää ihmisiä. Henkilökunnan lisäksi pulaa on myös pelastustöissä tarvittavista varusteista.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut