Niinistö ja Biden tapaavat tänään Valkoisessa talossa, Niinistö pitää tiedotus­tilaisuuden noin kello 23.30

Kyseessä on työvierailu, joten varsinaista presidenttien yhteistä lehdistötilaisuutta ei ole luvassa.

Yhdysvaltain presidentin Joe Bidenin (vas.) ja presidentti Sauli Niinistön tapaamisessa keskustellaan muun muassa Suomen ja Yhdysvaltain kahdenvälisestä yhteistyöstä.

4.3. 21:25

Washington

Tasavallan presidentti Sauli Niinistö ja Yhdysvaltain presidentti Joe Biden tapaavat tänään perjantaina Valkoisessa talossa. Tapaamisen on määrä alkaa noin kello 21.30 Suomen aikaa.

Presidentinkanslian mukaan tapaamisessa keskustellaan Venäjän hyökkäyksestä Ukrainaan, Suomen ja Yhdysvaltain kahdenvälisestä yhteistyöstä sekä sodan vaikutuksista Euroopan turvallisuusjärjestykseen.

Niinistön matkassa on kyse työvierailusta, joten varsinaista presidenttien yhteistä lehdistötilaisuutta ei ole luvassa. Heillä on kuitenkin yhteinen valokuvaustilaisuus, joissa toimittajilla on mahdollisuus esittää presidenteille kysymyksiä.

Keskusteltuaan kahden kesken Bidenin kanssa presidentti Niinistö pitää oman tiedotustilaisuuden, jonka on määrä alkaa noin kello 23.30 Suomen aikaa.

Bidenin lisäksi Niinistön ohjelmassa on tapaamisia muiden ”poliittisten toimijoiden” kanssa.

Niinistö kertoi Twitterissä perjantaina alkuillasta Suomen aikaa, että hän on tavannut Yhdysvaltain keskustiedustelupalvelun CIA:n johtajan William Burnsin. Hieman ennen tätä Niinistö kertoi niin ikään Twitterissä tavanneensa Washingtonissa senaatin republikaanijohtajan Mitch McConnellin ja senaattori Tom Cottonin.

Ulkopoliittisen instituutin tutkija Matti Pesu arvioi aiemmin, että Niinistön ja Bidenin keskustelu on Yhdysvalloilta viesti Venäjän suuntaan.

”Se osoittaa Venäjälle, etteivät he jousta. Ettei ole asiaa kuvitellakaan, että Venäjä voisi tehdä jossain muualla sen, mitä se tekee Ukrainassa”, Pesu sanoi.

Harva uskoo, että Suomen mahdollinen Nato-jäsenyys nytkähtäisi oleellisesti eteenpäin Niinistön Washingtonin vierailulla.

Suomi hakee perjantain tapaamiselta ennen muuta turvallisuuspoliittista selkänojaa muuttuneessa tilanteessa. Niinistö julkaisi tapaamisen edellä lausunnon, jossa hän totesi Suomen turvallisuusympäristön muuttuvan nopeasti ja rajusti. Hän korosti tarvetta arvioida Venäjän hyökkäyksen vaikutuksia Suomen turvallisuuteen ”ei viivytellen, mutta huolella”.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut