Tällainen on Itävallassa helmikuussa voimaan astuva rokotepakko - Maailma - Satakunnan Kansa

Itävallassa ennennäkemättömiä koronarajoituksia: Tällainen on helmikuussa voimaan astuva rokotepakko – Koulut pysyvät auki, maskipakko myös ulkona

Itävalta on luisumassa jälleen synkkään koronatilanteeseen. Noin yhdeksän miljoonan ihmisen maassa raportoitiin tiistaina yli 10 000 uudesta tartunnasta. Pian maassa astuu voimaan rokotepakko.

Maskien käyttö on tulossa Itävallassa pakolliseksi myös ulkona. Kuvassa ulkoilijat kävelevät puistossa Wienissä 6. tammikuuta 2022.

14.1. 7:32

Salzburg, Itävalta

Rokotepakko, maskipakko myös ulkona, koululaisten testaus kolmesti viikossa. Itävalta on ottamassa entistä kovemmat keinot käyttöön taittaakseen omikronin takia kohoavan koronakäyrän.

Helmikuusta alkaen kaikilta maassa asuvilta vaaditaan vähintään kahta koronarokotetta. Rokotepakko ei koske esimerkiksi raskaana olevia, puolen vuoden aikana koronan sairastaneita tai alle 14-vuotiaita lapsia.

Täyspakko on Euroopan maista ensimmäinen. Naapurimaa Italiassa sellaista suunnitellaan yli 50-vuotiaille. Täysi-ikäisten rokotepakko on maailmalla käytössä esimerkiksi Ecuadorissa ja Indonesiassa.

Rokotuspakon on suunniteltu astuvan voimaan helmikuun alussa, mutta hallituksen mukaan tekniset haasteet saattavat myöhästyttää voimaantuloa vielä muutamilla viikoilla.

Tällainen on rokotepakko

Miten Itävallan rokotepakko sitten käytännössä toimii? Helmikuussa kaikkia rokottamattomia lähestytään kirjeellä, jossa kehotetaan hakemaan rokotteet kolmen seuraavan kuukauden aikana. Sen jälkeen rokottamattomille on luvassa kolmen kuukauden välein jopa 3 600 euron sakko. Pakko on voimassa ainakin vuoteen 2024 saakka.

Itävallan kärkipoliitikot ovat perustelleet pakkoa maan matalalla rokotekattavuudella. 73,5 prosenttia maan kansalaisista on ottanut ainakin yhden rokotteen, kun vastaava luku on esimerkiksi Suomessa 77,5 prosenttia ja Saksassa 74.

Maan hallituksessa istuvien keskustaoikeistolaisten ÖVP:n ja Vihreiden lisäksi rokotepakkoa tukivat kaksi oppositiopuoluetta äärioikeistolaista ja koronadenialistista FPÖ:tä lukuun ottamatta. Pääkaupunki Wienissä 40 000 ihmistä osoitti viime viikonloppuna mieltä pakkorokotuksia vastaan.

Tautitilanne alppien ympäröimässä maassa kääntyi uuden vuoden jälkeen huonompaan suuntaan. Kun vielä vuoden ensimmäisinä päivinä tartuntoja raportoitiin päivässä noin 3 500, nyt päivittäiset luvut ovat jo yli 10 000. Maassa oli marras-joulukuun taitteessa kolmen viikon sulkutila eli lockdown, jota ennen päivittäiset luvut nousivat jopa 15 000 tartuntaan.

Hieman Pirkanmaata isommassa Salzburgin osavaltiossa raportoitiin maanantaina 10. tammikuuta lähes 5 000 uutta omikron-tartuntaa. Alueen testimäärät ovat isoja: uudenvuoden jälkeisellä viikolla osavaltiossa tehtiin noin 16 000 nenästä otettavaa PCR-testiä ja hieman yli 50 000 PCR-kurlaustestiä.

Pääkaupunki Wienissä 40 000 ihmistä osoitti viime viikonloppuna mieltä pakkorokotuksia vastaan. Kuva on pakkorokotuksia vastustavasta mielenosoituksesta joulukuun 4. päivä

Uusia rajoituksia

Hallitus ilmoitti maanantaina kiristävänsä kasvomaskipakkoa koskemaan myös ulkotiloja, joissa kahden metrin turvaetäisyyden pitäminen ei ole mahdollista. Jo nyt lähes kaikissa sisätiloissa vaaditaan tehokkaamman FFP2-maskin pitämistä.

Tämän lisäksi koronapassia vaaditaan jatkossa esimerkiksi ravintoloiden ja museoiden lisäksi myös kaikissa kaupoissa lukuun ottamatta ruokakauppoja. Pelkkä negatiivinen testitulos ei riitä, vaan ostoksilla käynti onnistuu vain vähintään kahdella rokoteannoksella.

Maan terveysministeri Wolfgang Mückstein (vihr.) kertoi viime viikolla, että tartuntalukujen odotetaan kasvavan lähiviikkoina voimakkaasti.

”Monet ihmiset sairastuvat ja tämä vaarantaa kriittisen infrastruktuurimme. Meidän on suojeltava heitä, hidastettava omikronia ja piettävä maa käynnissä”

Itävaltalainen Krone Zeitung kertoi aiemmin, että 50 pääkaupunki Wienin energiayhtiön työntekijää eristäytyi neljäksi viikoksi työpaikalleen, jotta kaupungin energiatoimitukset voidaan turvata tulevina viikkoina.

Koulut auki

Marraskuun jälkeen Itävallan yökerhot ovat olleet kiinni ja ravintoloiden ovet pysyneet suljettuina kello 22 jälkeen. Maassa on edelleen voimassa rokottamattomien sulkutila, joka ei kuitenkaan katukuvassa näy mitenkään.

Itävallassa koululaiset palasivat lomilta maanantaina takaisin kouluihin. Kouluissa on kuitenkin maskipakko ja oppilailta vaaditaan osavaltiosta riippuen kolme tai kaksi PCR-testiä viikossa.

”Vähintään kolmella testillä viikossa ja maskipakolla koulut ovat maan parhaiten valvottuja paikkoja. Toivomme, että tämä pitäisi koulut mahdollisimman turvallisina ja avoimina”, Salzburgin osavaltion hallituksessa istuva Daniela Gutschi totesi viime viikon perjantaina.

Koko luokka siirretään kuitenkin etäopetukseen, jos luokassa todetaan kolmessa päivässä vähintään kaksi koronatartuntaa.

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut