Etelä-Afrikassa tunnistettu koronavirusmuunnos on ”merkittävin tähän asti” – EU suosittelee lentoliikenteen pysäyttämistä eteläisestä Afrikasta - Maailma - Satakunnan Kansa

Etelä-Afrikassa tunnistettu korona­virus­muunnos on ”merkittävin tähän asti” – EU suosittelee lentoliikenteen pysäyttämistä eteläisestä Afrikasta

Muunnoksessa saattaa olla jopa kaksinkertainen määrä mutaatioita verrattuna laajasti levinneeseen deltavarianttiin. Useat maat ovat päättäneet rajoittaa lentoliikennettä eteläisestä Afrikasta.

Matkustaja teki viime joulukuussa lähtöselvitystä O. R. Tambon kansainvälisellä lentoasemalla Johannesburgissa Etelä-Afrikassa.

26.11. 11:19

Etelä-Afrikassa on tunnistettu uusi koronavirusmuunnos, joka huolestuttaa tutkijoita. B.1.1.529-niminen muunnos on merkittävin tähän asti löydetyistä, arvioi Britannian terveys­turvallisuus­viraston johtaja Jenny Harries.

”Tutkimme kiireellisesti sen tarttuvuutta, vakavuutta ja rokote­vastetta”, hän kommentoi Britannian yleisradioyhtiö BBC:lle.

Ei ole selvää, mistä muunnos on tarkalleen lähtöisin, mutta tartuntoja on havaittu Etelä-Afrikan lisäksi ainakin Botswanassa ja Aasiassa Hongkongissa. Perjantaina Israelin terveysministeriö kertoi, että maassa on todettu yksi tapaus uutta virusvarianttia.

Muunnoksessa on enemmän mutaatioita kuin edeltäjissään. Etelä-Afrikan epidemia­keskuksen johtaja, professori Tulio de Oliveira totesi tiedotus­tilaisuudessa, että niiden määrä yllätti tutkijat.

”Muunnos leviää erittäin nopeasti ja odotamme näkevämme painetta terveyden­hoito­järjestelmässä seuraavien päivien ja viikkojen aikana”, hän sanoi.

Maailman terveysjärjestö WHO kokoontuu perjantaina arvioimaan muunnoksen vakavuutta. WHO:n ennakoidaan päättävän kokouksessa, annetaanko variantille nimi kreikkalaisten aakkosten mukaan.

Useat maat ovat jo päättäneet yrittää estää muunnoksen leviämistä hätärajoituksilla.

Euroopan komissio ilmoitti perjantaina suosittavansa lentoliikenteen pysäyttämistä eteläisen Afrikan alueelta ”huolestuttavan muunnoksen” vuoksi. Asiasta twiittasi puheenjohtaja Ursula von der Leyen.

Britannia ilmoitti torstaina keskeyttävänsä väliaikaisesti lennot kuudesta Afrikan valtiosta muunnoksen vuoksi, uutistoimistot Reuters ja AFP kertovat.

Keskeytys koskee Etelä-Afrikkaa ja sen naapurissa sijaitsevia Namibiaa, Botswanaa, Zimbabwea, Lesothoa ja Eswatinia.

Lentojen keskeytys alkaa perjantaina kello 12 Britannian aikaa. Maista palaavat brittimatkailijat joutuvat omaehtoiseen karanteeniin ja sunnuntaista lähtien hotellikaranteeniin.

Britanniaan saapuvia matkustajia Heathrow’n lentokentällä Lontoossa kesäkuussa.

Myös Saksa, Tšekki, Italia ja Israel kertoivat rajoittavansa matkustusta Etelä-Afrikan maista.

Italian terveysministeriö kertoi pyrkivänsä estämään maahantulon ihmisiltä, jotka ovat oleskelleet eteläisen Afrikan valtioiden alueella viimeisen kahden viikon aikana.

Saksassa matkustusrajoitukset tulevat voimaan perjantaina illalla koskien Etelä-Afrikkaa ja "luultavasti sen naapurimaita". Maahantulo kyseisistä maista sallitaan ainoastaan Saksan kansalaisille, jotka joutuvat rokotettuinakin 14 päivän karanteeniin.

”Viimeinen asia, mitä tässä nyt tarvitsemme, on uusi virusmuunnos, joka aiheuttaa vielä enemmän ongelmia, maan terveysministeri”, Jens Spahn kommentoi.

Finnairilla ei ole reittilentoja Afrikkaan. Finnair kertoo HS:lle, etteivät uutiset virusvariantista aiheuta toimenpiteitä yhtiössä tällä erää.

Nyt havaittu muunnos huolestuttaa terveysviranomaisia, sillä siinä näyttäisi olevan jopa kaksinkertainen määrä mutaatioita verrattuna laajasti levinneeseen deltavarianttiin.

Britannian terveysministeri Sajid Javid sanoi, että on mahdollista, että uusi muunnos olisi deltamuunnostakin tarttuvampi.

Herkästi tarttuvan ja leviävän deltan on aiemmin arvioitu olevan niin vahva variantti, että se voisi estää uusien uhkaavien virusmuunnosten syntymisen.

”Varhaiset merkit tästä [uudesta] muunnoksesta osoittavat, että se saattaa olla tarttuvampi kuin deltamuunnos, ja nykyiset rokotteet voivat olla vähemmän tehokkaita sitä vastaan”, Javid sanoi uutistoimisto AFP:n mukaan.

Matkustaja teki viime joulukuussa lähtöselvitystä O. R. Tambon kansainvälisellä lentoasemalla Johannesburgissa Etelä-Afrikassa.

Terveysviranomaisten mukaan B.1.1.529-virus­muunnoksessa on havaittu piikki­proteiini, joka poikkeaa huomattavasti alku­peräisen koronaviruksen vastaavista proteiineista.

Muunnoksessa on mutaatioita, joiden avulla se saattaa pystyä ohittamaan aiemmin sairastetusta taudista tai rokotteesta saadun immuunisuojan.

Maailman terveys­järjestö WHO on kertonut tarkkailevansa tiiviisti uuden muunnoksen kehittymistä. Vielä tarvitaan kuitenkin lisää tutkimustietoa, ennen kuin voidaan sanoa varmasti, kuinka tartuttava virusvariantti on ja pystyykö variantti kiertämään rokotteen antamaa immuunisuojaa.

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut