Raskaana olevat naiset karttavat koronarokotetta Yhdysvalloissa – Vain kolmannes ottanut rokotteen ja ainakin on 171 kuollut - Maailma - Satakunnan Kansa

Raskaana olevat naiset karttavat koronarokotetta Yhdysvalloissa – Vain kolmannes ottanut rokotteen ja ainakin on 171 kuollut

Aiemmin terveysviranomaisten epäselvät ohjeistukset ja myös väärät väittämät hedelmättömyydestä ja keskenmenoista ovat vaikuttaneet asenteisiin.

Michelle Melton otti koronarokotteen apteekissa Schwenkswillessa Pennsylvaniassa ollessaan 35. viikolla raskaana helmikuussa.

8.10. 10:03

Yhdysvalloissa ainakin 171 raskaana ollutta rokottamatonta naista on kuollut koronavirustautiin, kertoo The Washington Post -lehti.

Yhdysvaltain tautikeskus (CDC) on yrittänyt patistella raskaana olevia rokotuksiin, sillä heistä vain noin kolmannes on ottanut rokotteen. Tämä on paljon muuta väestöä vähemmän. Kaikista 18 vuotta täyttäneistä amerikkalaisista 68 prosenttia on saanut täyden rokotesuojan.

The Washington Postin mukaan syitä raskaana olevien alhaiseen rokotuskattavuuteen on esimerkiksi se, että viime kuukausiin asti ohjeistukset ja tilastotiedot olivat epäselvät. Lisäksi naiset ovat altistuneet virheellisille väitteille esimerkiksi rokotusten aiheuttamasta hedelmättömyydestä ja keskenmenoista.

Runsaan viikon takaisessa ohjeistuksessaan CDC ”suositteli voimakkaasti” raskaana olevia naisia ottamaan rokotteet, koska ne ehkäisevät tutkimusten mukaan vakavia sairastumisia, kuolemia ja raskauteen liittyviä komplikaatioita.

Moni nainen eli kuitenkin pitkään epävarmuudessa, sillä CDC ilmoitti vasta elokuussa, ettei rokotus lisää keskenmenon riskiä ja että rokotus kannattaa ehdottomasti ottaa. Myös Suomessa Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) antoi elokuussa suosituksen, että raskaana olevat ottaisivat rokotteen.

CDC:n mukaan koronatauti lisää ennenaikaisten synnytysten ja kohtukuolemien riskiä. THL puolestaan korosti, että nopeasti leviävä deltamuunnos voi aiheuttaa raskaana oleville vaikeamman taudin kuin aikaisemmat koronaviruksen muunnokset.

”Raskaus muuttaa elimistön immuunipuolustusta, ja loppuraskaudessa kasvava kohtu painaa keuhkoja. Myös normaalisti sujuvassa raskaudessa verisuonitukosten riski kasvaa, ja koronavirustauti lisää tukosten riskiä entisestään”, THL tiedotti.

Syyskuun lopulla uutisoitiin, että raskaana olevien vaikeat koronavirusinfektiot ovat johtaneet useiden äitien ja vastasyntyneiden tehohoitoon Suomessa.

Turun yliopistollisen keskussairaalan (Tyks) vastasyntyneiden tehohoitolääkärin Kalle Korhosen tiedossa oli tuolloin yli kymmenen tapausta, joissa koronainfektiosta johtuvan äidin tehohoidon takia oli jouduttu tekemään keisarileikkaus.

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos