Taleban on kieltänyt partureita ajamasta partoja osassa Afganistania - Maailma - Satakunnan Kansa

Taleban on kieltänyt partureita ajamasta partoja osassa Afganistania

Myös Talebanin ensimmäisellä valtakaudella vuosina 1996–2001 kaikilta miehiltä vaadittiin parran kasvattamista.

27.9. 7:12

Afganistanissa vallan ottanut äärijärjestö Taleban on kieltänyt Helmandin maakunnan partureita ajamasta tai trimmaamasta asiakkaidensa partoja, kertovat Britannian yleisradioyhtiö BBC ja australialaisuutistoimisto AAP. Järjestön uskonnollisen poliisin mukaan parranajo rikkoo heidän tulkintaansa islamilaisesta laista.

Sääntöä rikkoville partureille on luvattu rangaistuksia. Myös pääkaupunki Kabulissa jotkin parturit ovat kertoneet saaneensa vastaavia määräyksiä.

"(Talebanin) taistelijat tulevat jatkuvasti ja määräävät meitä lopettamaan partojen trimmaamisen. Yksi heistä kertoi minulle, että he voivat käyttää peitetehtävissä olevia tarkastajia napatakseen meidät”, kuvaili eräs parturi BBC:lle.

Linjaukset näyttävät vievän maata samaan tiukkaan suuntaan kuin Talebanin ensimmäisellä valtakaudella vuosina 1996–2001, jolloin kaikilta miehiltä vaadittiin parran kasvattamista.

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut