Haitiin iski erittäin voimakas maanjäristys, kuolleita kymmeniä – Pääministeri: järistyksen tuhot ovat valtavat - Maailma - Satakunnan Kansa

Haitiin iski erittäin voimakas maan­järistys, kuolleita kymmeniä – Pää­ministeri: järistyksen tuhot ovat valtavat

Maanjäristyksessä on sortunut rakennuksia ja kuollut ihmisiä. Kuolon­uhreja on ainakin 29.

14.8. 17:30

Haitissa on tapahtunut erittäin voimakas maanjäristys. Järistyksen voimakkuudeksi on mitattu 7,2.

Haitin viranomaiset vahvistivat uutistoimisto AFP:n mukaan, että alueella on kuolonuhreja. Lauantai-iltana viranomaiset kertovat, että kuolonuhreja on ainakin 29.

Lauantaina maahan iskenyt järistys tuntui laajalla alueella Karibialla, jossa ihmiset pakenivat kodeistaan talojen sortumisen pelossa. Järistys tuntui ainakin noin 500 kilometrin päässä Jamaikalla.

Yhdysvaltain geologian tutkimuskeskus (USGS) antoi alueelle ”punaisen hälytyksen”. Tutkimuskeskuksen mukaan on todennäköistä, että kuolonuhrien määrä nousee korkeaksi ja että katastrofin tuhot ovat levinneet laajalle.

Uutistoimisto AFP kertoo, että haitilaisten paikalta ottamissa kuvissa näkyy sortuneita asuinrakennuksia, kouluja ja kirkko maan lounaisosissa.

Järistyksen keskipiste sijaitsee kahdeksan kilometrin päässä Petit Trou de Nippesin kaupungista, noin 150 kilometriä Haitin pääkaupunki Port-au-Princestä, kertoo Yhdysvaltojen geologian tutkimuskeskus.

– Useita koteja on tuhoutunut ja ihmisiä on kuollut. Haavoittuneita on viety sairaalaan, kertoo lähellä järistyksen keskipistettä asuva Christella Saint Hilaire uutistoimisto AFP:lle.

Haitin pääministeri Ariel Henry kertoo uutistoimisto Reutersin mukaan, että kuolonuhreja on useissa osissa maata ja että tuhot ovat valtavat. Pääministeri esitti myös surunvalittelunsa.

Yhdysvaltain tsunami­varoitus­järjestelmä varoitti tsunamista pian järistyksen jälkeen, mutta sittemmin ilmoitettiin, että hyökyaallon uhka on poistunut.

Haiti toipuu edelleen 11 vuotta sitten tapahtuneesta saman voimakkuusluokan maanjäristyksestä, jossa kuoli satojatuhansia ihmisiä. Vuonna 2010 maahan iskenyt järistys oli voimakkuudeltaan 7, ja se tuhosi käytännössä koko maan pääkaupungin ja sen lähialueet. Miljoonia ihmisiä jäi kodittomaksi.

Artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Lue myös: