Yhdysvalloissa vahvistettu yli puoli miljoonaa koronakuolemaa - Maailma - Satakunnan Kansa

Yhdysvalloissa vahvistettu yli puoli miljoonaa koronakuolemaa – Biden muistutti ihmisiä rokotuksista

Vielä noin kuukausi sitten kuolemia oli 100 000 vähemmän.

Yhdysvaltojen presidentti Joe Biden, hänen vaimonsa Jill Biden sekä maan varapresidentti Kamala Harris ja hänen aviomiehensä Doug Emhoff pitivät hiljaisen hetken koronavirukseen kuolleiden muistolle.­

23.2. 8:15

Yhdysvalloissa on kirjattu yhteensä yli puoli miljoonaa koronavirukseen liittyvää kuolemaa. Asia selviää koronatartuntoja seuraavan yhdysvaltalaisen Johns Hopkinsin yliopiston seurannasta.

Uutiskanava CNN kirjoittaa, että noin kuukausi sitten kuolemia oli 100 000 vähemmän. New York Timesin mukaan maanantaihin mennessä yli 320 miljoonan asukkaan Yhdysvalloissa noin 44,1 miljoonaa ihmistä on saanut ainakin yhden koronarokoteannoksen. Heistä 19,4 miljoonaa on saanut seuraavankin annoksen ja on kokonaan rokotettu.

Yhdysvaltain tuore presidentti Joe Biden muisti maanantai-iltana paikallista aikaa viruksen seurauksena kuolleita. Muistotilaisuudessa Valkoisen talon ulkopuolelle oli sytytetty 500 kynttilää.

– Pyydän kaikkia amerikkalaisia muistamaan niitä, jotka olemme menettäneet ja heidän läheisiään, Biden sanoi uutistoimisto AFP:n mukaan.

– Pyydän myös toimimaan: pysykää valppaana, pitäkää etäisyyttä, käyttäkää maskia, ottakaa rokote.

Faucista kuolinmäärään on vaikuttanut poliittinen jakautuneisuus

Yhdysvaltain johtava tartuntatautiasiantuntija Anthony Fauci sanoo, että kuolinluvun ei pitäisi olla näin korkea. Hänen mukaansa poliittinen jakautuneisuus on vaikuttanut suureen kuolinmäärään.

Guardianin mukaan hän pohti Reutersille, että ”rikkaan ja sivistyneen valtion ei tulisi olla maa”, jossa on maailmanlaajuisesti vahvistettu määrällisesti eniten koronaan liittyviä kuolemia. Fauci ja Biden ovat arvioineet, että Yhdysvalloissa arjen olisi tarkoitus palata pandemiaa edeltävää muistuttavaan aikaan ennen joulua.

Yhdysvaltain jälkeen eniten kuolemia on kirjattu Brasiliassa, jossa on kuollut lähes 250 000 ihmistä ja Meksikossa, jossa kuolleita on yli 180 000. Koko maailmassa on vahvistettu yli 2,4 miljoonaa koronaan liittyvää kuolemaa.

Worldometer-tilastosivuston mukaan Yhdysvalloissa miljoonaa asukasta kohden on tilastoitu yli 1 500 koronaan liittyvää kuolemaa. Suomessa vastaava luku on 132. Koronavirustartuntoja on Yhdysvalloissa tilastoitu yli 28,1 miljoonaa.

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?