Yhdysvaltojen politiikassa voi olla luvassa täyskäännös Donald Trumpin ajasta – näihin asioihin Joe Biden aikoo tarttua ensimmäisenä päivänään presidenttinä

Yhdysvaltain presidentiksi nousevan Joe Bidenin ja varapresidentiksi nousevan Kamala Harrisin sunnuntaina julkaistu "päivän 1" toimenpideohjelma on monelta osin täyskäännös presidentti Donald Trumpin politiikalle. Biden ja Harris muun muassa lupaavat palauttaa Yhdysvallat osaksi Pariisin ilmastosopimusta, lämmittää uudelleen suhteet maailman terveysjärjestö WHO:n sekä puuttua systemaattiseen rasismiin. Ensimmäisenä prioriteettilistalla on koronapandemian nujertaminen.

Yhdysvaltain presidentiksi nouseva Joe Biden ja varapresidentiksi nouseva Kamala Harris pitivät voittopuheensa Delawaren Wilmingtonissa lauantaina 7. marraskuuta.

9.11.2020 19:19

Yhdysvaltojen presidentinvaalit voittanut demokraatti Joe Biden ottaa tänään ensimmäisiä askelia keskeisen vaalilupauksensa, koronapandemian torjumisen, täyttämiseksi. Hänen odotetaan julkistavan 12 henkilön koronatyöryhmänsä sekä antavan lisätietoa suunnitelmistaan pandemian torjumiseksi ja talouden elvyttämiseksi. Asiasta kertovat muun muassa Reuters ja uutiskanava CNN.

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut