Ruotsissa päätetään asevelvollisuuden palauttamisesta - Maailma - Satakunnan Kansa

Ruotsissa päätetään asevelvollisuuden palauttamisesta

2.3.2017 10:00

Ruotsissa hallituksen on määrä päättää tänään, otetaanko asevelvollisuus takaisin käyttöön. Puolustusministeri Peter Hultqvist pitää asevelvollisuuden palauttamista välttämättömänä.

– Asetamme etusijalle vahvan kansallisen puolustuksen rakentamisen ja yhteistyön syventämisen muiden maiden kanssa, Hultqvist sanoo uutistoimisto TT:lle.

Jos hallitus päättää palauttaa asevelvollisuuden, tulevana kesänä kutsuntoihin kutsutaan noin 13 000 nuorta, joista noin 4 000 valitaan ensi vuonna alkavaan peruskoulutukseen. Kutsunnat koskisivat sekä miehiä että naisia.

SVT:n haastattelussa Hultqvist sanoo, että Ruotsin järjestelmää kehitetään muistuttamaan Norjaa, jossa käytössä on asevelvollisuuden ja ammattiarmeijan yhdistelmä.

Ruotsi luopui kutsunnoista ja velvollisuudesta asepalvelukseen kesällä 2010. Sitä ennen asevelvollisuusjärjestelmää oli jo supistettu 1990-luvulta alkaen, ja esimerkiksi vuonna 2007 asepalvelukseen otettiin kahdeksan prosenttia ikäluokasta.

SVT

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Lue myös: