Amnesty: Sudanin armeija tappanut satoja kemiallisilla aseilla - Maailma - Satakunnan Kansa

Amnesty: Sudanin armeija tappanut satoja kemiallisilla aseilla

29.9.2016 14:48

Sudanin armeijan kemiallisissa iskuissa Darfurissa on saattanut kuolla 200–250 ihmistä, kertoo ihmisoikeusjärjestö Amnesty Internationalin raportti. Uhrien joukossa on pieniä lapsia.

Iskuista selvinneet ovat myöhemmin kärsineet muun muassa veren oksentamisesta ja ripulista ja jopa menettäneet näkönsä.

– Kemialliset aseet on kielletty jo vuosikymmeniä sitten, koska niiden aiheuttamaa kärsimyksen määrää ei voi mitenkään perustella. Se, että Sudanin hallitus käyttää niitä omia kansalaisiaan vastaan, ei voi jäädä huomiotta ja vaille toimia, vaati Amnestyn Suomen-osaston oikeudellinen asiantuntija Susanna Mehtonen järjestön tiedotteessa.

Epäillyt iskut ovat tapahtuneet Sudanin armeijan tammikuussa käynnistämän sotilasoperaation aikana. Sudan kiisti torstaina käyttäneensä kemiallisia aseita.

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Lue myös: