Presidentti Trumpin nuorempi veli Robert Trump on kuollut - Maailma - Satakunnan Kansa

Presidentti Trumpin nuorempi veli Robert Trump on kuollut

Presidentti kävi tapaamassa veljeään sairaalassa perjantaina.

Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpin nuorempi veli on kuollut lauantai-iltana. Kuvassa Trump saapumassa Valkoisessa talossa Washingtonissa 14. elokuuta pidettyyn tiedotustilaisuuteen.

16.8.2020 7:59

Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin nuorempi veli Robert Trump on kuollut, kertoo muun muassa uutiskanava CNN. 72-vuotias Robert Trump kuoli sairaalassa New Yorkissa lauantai-iltana paikallista aikaa.

Hänen kerrotaan olleen sairaana useita kuukausia, mutta sairaudesta ei ole kerrottu enempää julkisuuteen. CNN:n mukaan Robert Trump oli sairaalahoidossa myös kesäkuussa.

Presidentti Trump kävi tapaamassa veljeään sairaalassa perjantaina. Julkaisemassaan lausunnossa presidentti kutsui veljeään parhaaksi ystäväkseen.

–  Raskain sydämin kerron, että hieno veljeni Robert nukkui rauhallisesti pois tänään illalla. (...) Hänen muistonsa säilyy sydämessäni ikuisesti, presidentti sanoi lausunnossaan.

Robert Trump syntyi vuonna 1948 nuorimpana perheen viidestä sisaruksesta. Urallaan hän toimi Trump Organization -konsernin varatoimitusjohtajana.

Mediatietojen mukaan Robert Trump tuki veljensä vuoden 2016 vaalikampanjaa ja järjesti esimerkiksi republikaanien varainkeruutilaisuuksia.

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Lue myös: