EU:n ulkoministerit tapasivat ensi kertaa kasvokkain sitten maaliskuun – Haavisto Hongkongin turvallisuuslaista: "Luovutussopimusta ei enää voida soveltaa"

EU:n ulkoasiainneuvosto käsitteli maanantaina muun muassa Hongkongin turvallisuuslain vastaisia toimenpiteitä. Talouspakotteiden sijaan toimenpiteiksi väläytettiin esimerkiksi viisumipolitiikkaa ja kaksikäyttötuotteiden rajoituksia.

Ulkoministeri Pekka Haaviston mukaan jäsenmaat olivat epävirallisessa kokouksessa melko yksimielisiä sen suhteen, että unionin on kehitettävä yhteinen vastaus Kiinan Hongkongille asettamalle turvallisuuslaille.

14.7.2020 7:55

Euroopan unionin jäsenmaiden ulkoministerit tapasivat ensimmäistä kertaa neljään kuukauteen kasvokkain Brysselissä ulkoasianneuvoston kokouksessa maanantaina. Epävirallisessa kokouksessa tunnusteltiin yhtenä asiana jäsenmaiden linjaa vastaukseksi Kiinan toimille Hongkongissa.

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut