Korona-avun antaminen hyödyttää myös EU:ta - Maailma - Satakunnan Kansa

Koronavirus on kuin röntgensäde, joka läpivalaisee yhteiskuntien vahvuudet ja heikkoudet, sanoo komissaari Urpilainen – korona-avun antaminen Afrikkaan hyödyttää myös EU:ta

EU-komissaari Jutta Urpilainen arvelee, että koronakriisin jälkitarkastelussa pohditaan omavaraisuutta ja kriisiajan yhteistyön sääntöjä.

Jutta Urpilainen on EU:n kansainvälisistä kumppanuuksista vastaava komissaari Ursula Von der Leyenin komissiossa. Hänet kuvattiin Kokkolassa, jossa hän on työskennellyt koronarajoituksista johtuen pääsiäisestä saakka.

9.5.2020 11:15

Helsinki

Euroopan unioni ja jäsenmaat ovat luoneet yhdessä noin 20 miljardin euron ohjelman koronaviruksen vastaiseen työhön Afrikassa.

– Euroopalla on paitsi moraalinen velvollisuus auttaa, mutta se on myös omien intressiemme mukaista. Kukaan ei ole turvassa niin kauan kuin virus on olemassa. Voi ihan hyvin olla, että sen toinen aalto tulee meille Afrikasta, sanoo EU:n kansainvälisistä kumppanuuksista vastaava komissaari Jutta Urpilainen Lännen Medialle.

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut