Venezuelan erikoinen tilanne – kummalle presidenteistä valta lopulta siirtyy? - Maailma - Satakunnan Kansa

Venezuelan erikoinen tilanne – kummalle presidenteistä valta lopulta siirtyy?

Venezuelan parlamentin puhemis Juan Guaidó julisti itsensä keskiviikkona tuhansien ihmisten edessä maan presidentiksi.

24.1.2019 10:35 | Päivitetty 24.1.2019 15:36

Keskiviikkona Venezuelan presidentiksi julistautunut maan oppositiojohtaja Juan Guaidó, 35, haastaa presidentti Nicolás Maduron, 56, joka on johtanut maata viisi vuotta. Hyperinflaatio on johtanut Venezuelan taloudelliseen romahdukseen, jonka seurauksena yli kaksi miljoonaa ihmistä on lähtenyt pakolaisiksi.

Vaikka Maduro on ollut jo pitkään kansainvälisen arvostelun kohteena, hän on jatkanut maan johdossa. Hän voitti presidentinvaalin viime toukokuussa ja jatkoi toiselle kaudelle.

Insinöörin koulutuksen saanut Guaidó kuuluu Maduron äänekkäimpiin arvostelijoihin kotimaassa. Hän on kutsunut vaaleja vilpillisiksi ja vaatinut niille uusintaa.

On joitakin merkkejä siitä, että oppositio on saamassa tukea myös keski- ja yläluokan ulkopuolelta. Tällä viikolla Maduroa vastaan on protestoitu köyhimmillä asuinalueilla.

Kahdeksan ihmistä on kuollut, ja poliisi on pidättänyt 59 ihmistä levottomuuksissa.

Myös Venezuelan presidentti Nicolas Maduro esiintyi kansalaisille keskiviikkona Caracasissa ja julisti pysyvänsä maan johdossa.

Lupaa uusia vaaleja

Kymmenen vuotta sitten Guaidó osallistui mielenosoituksiin, jotka vastustivat sosialistijohtaa Hugo Chávezia. Nyt hän lupaa maalle rehellisiä vaaleja, uuden hallituksen ja armahduksen niille armeijapäälliköille, jotka luopuvat Maduron tukemisesta.

Sekä Guaidó että Maduro saivat Guaidón ilmoituksen jälkeen tukea ulkomailta.

Eurooppa-neuvoston puheenjohtaja Donald Tusk tviittasi toivovansa, että koko Eurooppa tukee demokratiaa Venezuelassa.

–Juan Guaidó ja parlamentti toimivat Venezuelan kansan mandaatilla, toisin kuin Maduro, hän kirjoitti.

Yhdysvallat tunnusti Guaidón presidenttinä ja sanoi käyttävänsä taloudellista ja diplomaattista valtaansa tukeakseen demokratian palauttamista Venezuelaan. Myös useat latinalaisamerikkalaiset maat, kuten Brasilia ja Kolumbia, antoivat tukensa Guaidólle. Nämä maat ovat ottaneet vastaan satoja tuhansia pakolaisia Venezuelasta.

Myös armeijasta on ilmaistu tyytymättömyytta hallitusta kohtaan. Tästä huolimatta armeijan johto tukee Maduro. Myös maan oikeuslaitos on Maduron takana.

Venäjä ilmoitti torstaina pitävänsä Maduron syrjäyttämisyritystä laittomana. Se varoitti vahvistavansa sotilaallista yhteistyötä Venezuelan armeijan kanssa, jos "laillisilla vaaleilla" valittu presidentti syrjäytetään.

Myös Turkki asettui Maduron puolelle. Presidentti Recep Tayyip Erdoğan tarjosi keskiviikkona tukeaan Madurolle soittamalle hänelle. Muutamat vasemmistojohtoiset maat, kuten Kuuba ja Bolivia tukevat Maduroa.

Meksiko käänsi kelkkansa tuoreen presidentin Andrés Manuel López Obradorin mukana. Se ei enää vastusta Maduroa, vaan sanoo noudattavansa puuttumattomuusperiaatetta.

Tuhannet ihmiset kerääntyivät Venezuelassa kaduille keskiviikkona. Kyltissä vaadittiin Venezuelan vapauttamista.

Leipä ja lääkkeet loppuivat

Noin 32 miljoonan asukkaan Venezuelan tilanteesta pahiten ovat kärsineet sen kansalaiset. Viime vuodet jatkunut syvenevä taloudellinen kriisi on johtanut entisen vauraan öljyvaltion asukkaat nälänhätään.

Lännen Media todisti tilannetta paikan päältä elokuussa 2017. Tuolloin pääkaupunki Caracasissa ihmiset jonottivat aamuyöllä päästäkseen ruokakauppaan, jonka hyllyistä suurin osa ammotti tyhjyyttään.

Jos kaupasta löytyi leipää, se maksoi tuolloin 10 000 bolivaria, kun venezuealalaiset tienasivat noin 80 000 bolivia kuukaudessa.

Lohduttomin tilanne oli sairaaloissa, joissa hoitohenkilökunnan piti hoitaa potilaita ilman perustarpeita, kuten särkylääkkeitä.

–Vielä 1970-luvulla Venezuela oli kuuluisa ensiluokkaisesta sairaanhoidosta. Nyt olemme kuuluisia siitä, että virtsatieinfektio voi koitua kuolemaksi. Antibiootteja ei ole, ja jos niitä jostain onnistuu vielä saamaan, ne ovat Intiasta ja kehitysmaista tuotuja tehottomia halpaversioita. Kaikkiin vaivoihin määrätään samaa, saatavilla olevaa tuotetta, kertoi yksityissairaala Clinicas Caracasin lääkäri Alexandra Rivero.

Guaidó on luvannut humanitaarista apua maahan, mutta ruuan ja lääkkeiden toimittaminen perille vaatii lisää kansainvälistä tukea ja on haastavaa, kun Maduron liittolaiset valvovat maan kulkuväyliä.

Juttua päivitetty klo 10:20: Lisätty Tuskia ja Venäjää koskevat kohdat.

Juttua korjattu klo 15:20: Meksiko ei ole Venezuelan naapurimaa eikä suurin valtio.

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Lue myös: