8-vuotiaan joukkoraiskauksesta ja murhasta syytteessä myös neljä poliisia

”Juonivat kauhistuttavan rikoksen ajaakseen muslimiyhteisön pois Kashmirista.”

FAROOQ KHAN/EPA
8-vuotiaan joukkoraiskauksesta ja murhasta syytteessä myös neljä poliisia

Kashmirilaiset opiskelijat osoittivat maanantaina mieltään oikeuden puolesta.

Katriina Mäkelä, IL, AFP

Pikkutytön törkeästä joukkoraiskauksesta ja murhasta syytetty kahdeksan hindumiehen ryhmä kiisti maanantaina syyllisyytensä koko Intiaa kuohuttaneeseen rikokseen.

Kashmirilaiset asianajajat vaativat oikeutta raiskatulle ja murhatulle kahdeksanvuotiaalle tytölle.

Kahdeksanvuotias, islaminuskoiseen paimentolaisheimoon kuulunut 8-vuotias pikkutyttö siepattiin tammikuussa Jammun ja Kashmirin osavaltiossa. Tyttöä pidettiin huumattuna ja raiskattavana viiden päivän ajan. Lopuksi tyttö murhattiin ja ruumis hylättiin metsikköön.

Raiskauksesta ja murhasta on syytteessä kahdeksan hindumiestä, joukossa muun muassa neljä poliisia ja hindutemppelin vartija. Miehet joutuivat oikeuden eteen maanantaina Kathuan kaupungissa ensimmäisen kerran sitten helmikuisen pidätyksensä.

Miehet vakuuttivat oikeudessa syyttömyyttään ja halusivat mennä valheenpaljastustestiin asian todistamiseksi. Seuraavan kerran asiaa käsitellään 28. huhtikuuta.

Juttu jatkuu kuvan jälkeen.

FAROOQ KHAN/EPA
Kashmirilaiset asianajajat vaativat oikeutta raiskatulle ja murhatulle kahdeksanvuotiaalle tytölle.

Kashmirilaiset asianajajat vaativat oikeutta raiskatulle ja murhatulle kahdeksanvuotiaalle tytölle.

Yhteenottoja pelätään

Tytön joukkoraiskauksen ja murhan pelätään johtavan jopa yhteenottoihin Kashmirin muslimi- ja hinduväestön välillä. Enemmistö Kashmirin asukkaista on muslimeja, mutta alue, jossa rikos tapahtui, on pääasiassa hindujen asuttama.

Hindutemppelin vartijaa Sanji Ramia syytetään juonittelusta neljän poliisin, ystävänsä, poikansa ja alaikäisen veljenpoikansa kanssa tytön murhaamiseksi ja todisteiden hävittämiseksi.

Syytettyjen väitetään juonineen kauhistuttavan rikoksen ajaakseen islaminuskoisen paimentolaisheimon pois alueelta. Muslimiaktivistit ovat tuominneet yhteisöönsä kohdistuneen rikoksen. Hinduryhmät taas väittävät syytettyjä kohdellun epäoikeudenmukaisesti.

Uhrin perhettä edustava lakimies pyysi maanantaina Intian korkeinta oikeutta siirtämään oikeudenkäynnin muualle. Lakimies sanoo saaneensa jopa tappouhkauksia, koska uskaltaa puolustaa uhrin perhettä.

Kaksi hallitsevan hindunationalistisen puolueen, Bharatiya Janata Party, osavaltioministeriä on joutunut eroamaan osallistuttuaan syytettyjä puolustavaan mielenosoitukseen.


Kommentit (1)

  • Nimetön

    ”Uusi normaali” valtaa alaa teoissa ja ajatuksissa kaikkialla maailmassa.

Kirjoita kommentti

Perustele, kirjoita selkeästi, älä vähättele ihmisiä, ÄLÄ HUUDA. Pysy aiheessa ja muista käytöstavat. Kommentit luetaan ja tarvittaessa muokataan ennen julkaisua.

Meillä on nollatoleranssi alatyyliselle ilmaisulle, henkilöön käyvälle arvostelulle ja vihamielisyydelle. Emme julkaise kommentteja, joiden ainoa sisältö on negatiivinen mielipide vailla perusteluja. Jätämme julkaisematta myös ne kommentit, joissa ei lainkaan piitata oikeinkirjoituksesta kuten isoista alkukirjaimista tai välilyönneistä.

Kiitos etukäteen rakentavasta kommentistasi!

Lue myös

Sammio