”Kristillisen” kirkon ykköstehtävänä on julistaa pelastavaa sanomaa kansalle.
Kirkon ongelmana on vastoin Mikko Elon kolumnia (SK 20.5.) luopuminen tästä tärkeimmästä tehtävästä väärän suvaitsevaisuuden eli halvan armon julistamisen tullessa tilalle.
Suvaitsevaisuus tai tasa-arvo ovat erittäin tärkeitä aiheita kirkolle, kuten koko yhteiskunnallekin. Näihin kuuluvat lähimmäisen rakkaus ja yhtäläinen ihmisarvo henkilöön katsomatta.
Viittaus seksuaalivähemmistöjen vastaiseen sanomaan, johtuu pelkästään Raamatun tärkeimmän ilmoituksen väärin ymmärtämisestä. Ihmisen on erittäin vaikeaa myöntää virheitään saati syntisyyttään, se viiltää ja syvältä, varsinkin jos ongelmaan ei ole ratkaisua.
Helpompi on olla Raamatun kanssa eri mieltä, mutta yllättävää on, että miksi ylipäätään on kiinnostunut Raamatun totuudesta, jos sitä ei ole valmis kohtaamaan. Raamatun sanoma kertoo armollisesta Jumalasta, joka suostui ihmisen asemaan saadakseen hänet yhteyteensä. Tämä yhteys antaa elämälle merkityksen ja tarkoituksen, vastauksen siihen miksi elän ja mitä tapahtuu kuoleman jälkeen.
Jumalan sana loukkaa, mutta myös parantaa. Toki saa olla eri mieltä, mutta samalla riisutaan myös sanoman ydin, ilmoitus pelastuksesta.
Ihminen asettuu Jumalan asemaan päätöksellään, olla hyväksymättä sen ilmoitusta synnistä. Jumalan vastainen toiminta rikkoo Jumalan ja ihmisen välit ja saa meidät kaikki voimaan pahoin, niin yksilön, kuin yhteiskunnankin. Olemme kaikki samalla viivalla, mitä tulee syntisyyteen.
Raamattu ei erottele, varkaan, murhaajan, aviorikoksen tekijän, homoseksuaalisuuden harjoittajan, valheen puhujan tai muunkaan synnin tekijän eroja. Kaikki ihmiset ovat syntiä tehneet ja vailla pelastusta, ilman Jumalan armollista ja sovittavaa sanomaa Jeesuksessa.
Se, että Raamatun teksti loukkaa, tai sen kanssa on eri mieltä, ei muuta Raamatun sisältämää totuutta kadottavasta synnistä. Kaikki mahdutaan sille listalle. Ihminen tarvitsee luojaansa saadakseen elämänsä tasapainoon ja ymmärryksen sen tarkoituksesta.
Sakari Peltomaa
teologian maisteri, pappi
”Jumalan sana loukkaa, mutta myös parantaa.