”Tämä kaikkiko nyt sitten vain hävitetään? Vanhojen rakennusten kohtalosta pitäisi päättää jo ennen kuin uutta aletaan rakentaa”

Laadukas ja viihtyisä kulttuuriympäristö edellyttää tahtoa ja pitkäjänteisyyttä.

Porin Ruosniemen koulu kuvattuna vuonna 2017.

Satakunnan Kansa (11.5.) kertoi Porin kaupungin aikeesta purkaa muiden muassa vuonna 1955 rakennettu Ruosniemen koulu. Asiaa käsitellään teknisessä lautakunnassa tiistaina 16. toukokuuta.

Uutisessa lainattiin tilayksikön päällikköä Mikko Viitalaa, joka totesi: ”Tähän hengenhätään meillä ei ole sille käyttöä. Pitää päästä kustannuksista eroon.” Kaupunkisuunnittelupäällikkö Risto Reipas puolestaan kertoi, että ”kaavamuutos siihen joka tapauksessa tarvitaan”. Käyttövaihtoehtoina hän piti asumista tai elinkeinotoimintaa.

Hieno rakennus

Porin kaupunginarkkitehdin Olaf Küttnerin suunnittelema koulu on rakennettu kauniista ja kestävistä materiaaleista kestämään aikaa. Metsän ympäröimä Ruosniemen koulu viihtyisine kirjastoineen on hieno ja hyvin säilynyt rakennus.

Lasten välitunti- ja liikuntaympäristöön on lähes 70 vuotta sitten todella panostettu. Tämä kaikkiko nyt sitten vain hävitetään ja tilalle voidaan yhteisen ympäristön sijaan rakentaa yksityistä tilaa?

Ruosniemen koulun ja myös Toejoen koulun kohtalo on ollut tiedossa siitä saakka, kun päätös Pohjois-Porin monitoimitalon rakentamisesta on tehty vuonna 2018. Monitoimitalo sisältää uuden koulun, johon molempien koulujen oppilaat siirtyvät.

Liisa Nummelin

Toejoen koulun vanha osa on suojeltu Porin kantakaupungin yleiskaavassa. Ruosniemen koululle suojelukaavoitus ei vielä ole ehtinyt. Suurille kivirakennuksille ei kovin helposti uutta käyttöä löydy.

Vanhan kohtalo

Kun päätös uuden julkisen rakennuksen, esimerkiksi koulun rakentamisesta tehdään, pitäisi jo siinä vaiheessa ratkaista, mitä vanhalle koululle tapahtuu. Vaihtoehtona on silloin myös peruskorjaus ja uusien tarpeiden sopeuttaminen vanhaan rakennukseen.

Ratkaisua ei tule lykätä ajankohtaan, jolloin toiminta on päättymässä vanhassa rakennuksessa. Silloin asiaa tarkastellaan kovin raadolliselta tasolta, kuten tilayksikön päällikkö ja kaupunkisuunnittelupäällikkö nyt joutuvat tekemään. Vaikka koulutoiminta ei Ruosniemessä enää jatku, tulisi koulupäätöksissä jatkossa ottaa tämä huomioon. Laajapohjaista ja pitkäjänteistä tarkastelua tarvitaan myös juuri nyt ajankohtaisten sote-kiinteistöjen osalta.

Valtiovalta linjaa kuntien toimintaa rakentamisen ja kiinteistönpidon aloilla muun muassa lainsäädännöllä sekä erilaisilla ohjelmilla ja strategioilla. Suomi on hyväksynyt myös monia kansainvälisiä sopimuksia ja julistuksia. Juuri nyt ovat erityisesti esillä ilmastonmuutoksen hillintä ja hiilijalanjäljen pienentäminen.

Ympäristöministeriön tilaamassa Purkaa vai korjata? -selvityksessä vuodelta 2021 todettiin erityisesti koulujen peruskorjaaminen aina purkamista paremmaksi vaihtoehdoksi elinkaarikustannusten ja hiilijalanjälkivaikutusten osalta.

Kaupungilla on suuri vastuu

Konkreettiset päätökset elinympäristön laatuun vaikuttavissa kysymyksissä tehdään paljolti kunnissa. Ratkaisuja tulee arvioida pitkällä aikajänteellä ja päätöksenteossa tulee ottaa huomioon sen hetken toiminnallisten ja taloudellisten kysymysten ohella myös elinympäristön laatu ja ajallinen kerroksisuus ja jättämämme hiilijalanjälki.

Sodan jälkeisenä aikana rakennetusta perinnöstämme on suuri osa tuhottu ennen kuin sen arvoja on edes ehditty määrittelemään. Turha niitä on jälkijättöisesti haikailla kuten purettujen puukaupunkiemme osalta on tehty!

Kirjoittaja on porilainen rakennustutkija.

Metsän ympäröimä Ruosniemen koulu viihtyisine kirjastoineen on hieno ja hyvin säilynyt rakennus.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion uusimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut