Tekstareissa oli (SK 5.5.) miehinen kirjoitus sukupuuttoon kuolevasta kansastamme. Ratkaisu oli yksinkertainen "Asia ratkaistaan, kun naiset alkavat synnyttää".
Menemättä nyt biologisiin kysymyksiin haluan tuoda esiin yhden tärkeän tekijän lapsettomuuteen: osin tuntemattomat ja osin tunnetut lääketieteelliset ja fysiologiset syyt. Joko miehellä tai naisella.
Ahkerasta peitonheilutuksesta huolimatta raskaus ei ala ollenkaan – tai päättyy ennen aikojaan.
Kun menimme naimisiin 1973, mieheni kanssa pidimme itsestään selvänä, että haluamme lapsia. Olimme molemmat suurten ikäluokkien lapsia ja kummankin lapsuudenperheessä oli toinenkin lapsi. Pariin vuoteen ei tapahtunut mitään, joten menin lääkäriin, sain hormonipiikkini, söin pillerini, mittasin lämpöni joka päivä kiltisti ja peitto heilui.
Ohjeistus vaihteli lääkäristä riippuen. Muistan erityisesti 1980-luvun puolivälistä yhden miespuolisen lääkärin, joka katseli lämpökäyrääni ja totesi:
"Teette pimpelipompelit ensi torstaina aamulla klo 7. Rouva ei sitten käy suihkussa, vaan herra ajaa hänet tänne ja rouvalla on jalat ristissä.”
Naistenklinikalla minut sitten tutkittiin. Herra sai vapauttavan tuomion, vekkulit uivat vilkkaasti.
Olin silloin tällöin raskaana, mutta raskaudet menivät kesken. Minua jouduttiin leikkaamaan useaan otteeseen endometrioosin ja puhjenneiden kystien vuoksi. Keskenmenoja oli jo neljä, mutta yritimme edelleen.
Noiden leikkausten yhteydessä opin myös lääkärien psykologisesta tilannetajusta. Parhaiten muistan erään tunnetun Naistenklinikan naispuolisen lääkärin kommentin jälkitarkastuksen aikana. Hän ei reagoinut minuun mitenkään, kun juttelimme. Kun hän tarkasti leikkausjäljet vatsassani, totesi hän iloisesti:
"Tämän vatsan minä muistankin.” Jihhuu!
Viides ja viimeinen raskaus oli hankala vuonna 1987. Sitä edelsi noin vuoden ajan käynnit lääkärissä kuukauden välein. Minusta näkyi jo päälle, että olin raskaana. Menin ensimmäisen kerran neuvolaan, kun olin mielestäni neljännellä kuulla.
Hoitaja epäili, että siellä oli kaksoset tulossa ja määräsi minut keskussairaalaan ultraääneen. Ultran otti naislääkäri, joka selitti minulle kovasti jotakin, mutta en ymmärtänyt mitään, joten pyysin saada nähdä kuvaruudun. Totesin, että eihän siellä ole sikiötä. Hän sanoi, että sitä hän juuri oli selittänyt. Aloin itkeä, jolloin lääkäri totesi:
"Silloinhan sitä on itkettävä, kun itkettää.”
Raskauteni oli ns. mola- eli rypäleraskaus. Siinä raskausrakkulaa kehittyy mutta sikiö ei. Minut lähetettiin osastolle, jossa yritettiin käynnistää synnytys. Se ei onnistunut, joten minut leikattiin.
Kun kyselimme koeputkilapsen hankinnasta, meille kerrottiin, että sen onnistuminen vähenee 30-35 ikävuodesta alkaen. Olin juuri 38-vuotias. Siihen päättyi yrittämisemme.
Voihan sitä adoptoida, mutta jotta adoptiolla olisi positiivinen vaikutus Suomen väkilukuun, niin lapsi pitäisi adoptoida ulkomailta. Siihen liittyy omat riskinsä, ei Suomessa vieläkään suhtauduta positiivisesti erivärisiin lapsiin.
Varsinkin miesten tieto näistä asioista tuntuu olevan minimaalinen. Eräs miespuolinen kollegani, kahden lapsen isä, totesi minulle, kun muutimme mieheni kanssa Haukilahteen Espoossa:
”Kyllä minäkin asuisin Haukilahdessa, ellei olisi noita kakaroita.”
Hän ei tiennyt, miten minuun sattui. Olisin asunut missä tahansa, jos olisin saanut edes yhden oman lapsen.
En ole tieteentekijä, mutta otin satunnaisotannan Helsingin Sanomien kuolinilmoituksista, miten paljon ja minkä ikäisiä ihmisiä oli kuollut ja kuinka monta kuolinilmoitusta oli tuossa lehdessä.
Niitä oli 64. Lajittelin ilmoitukset syntymävuoden mukaan 1910–1970-luvuille. Eniten oli ilmoituksia 1930-luvulla syntyneistä, 22 kappaletta, ja toiseksi eniten 1940-luvulla syntyneistä, 19 kappaletta, yhteensä 64 prosenttia kaikista ilmoitetuista.
Varsinaisia suurten ikäluokkien henkilöitä (1945–1950 syntyneitä) oli noin 34 prosenttia. Eli meillä on edelleen suuriin ikäluokkiin kuuluvia henkilöitä, joiden kuolemien määrä ymmärrettävästi ylittää syntyvien määrän.
Eli ihan vain naisten asia se ei ole, he eivät voi vain ruveta synnyttämään.
Ajatelkaa ennen kuin kommentoitte tai laskette leikkiä kanssaihmistenne lapsettomuudesta
Julkaisemme mielipidekirjoituksen poikkeuksellisesti nimimerkillä asian henkilökohtaisuuden takia.
””Teette pimpelipompelit ensi torstaina aamulla klo 7. Rouva ei sitten käy suihkussa, vaan herra ajaa hänet tänne ja rouvalla on jalat ristissä.”