”Avoimia ovia kaipaavalle terveisiä: Kylätalot kutsuvat kylään”

Kirjoittaja myöntää, että erilaisten kylätalojen käyttöastetta voitaisiin nostaa nykyisestä. Arkistokuvassa vuodelta 2008 Kokemäen Järilän seurantalossa juhlitaan Euroopan rakennusperintöpäivää.

Yleisöosaston kirjoituksessa (SK 9.5.) Pekka Ovaska toivoi työväen-, seura- ja kylätaloja auki nykyistä useammalle taholle ja harrastukselle ja esitti toiveen talojen avointen ovien tilaisuuksista.

Kylätoimijat kautta Suomen toivottavat kaikki tervetulleiksi tutustumaan kylien toimintaan ja tiloihin Avoimet Kylät -päivänä lauantaina 10. kesäkuuta. Kylillä ollaan tunnetusti vieraanvaraisia, joten tarjoiluakin uskallan luvata. Päivän kohteet julkaistaan lähempänä ajankohtaa.

Satakunnassa on lähes 100 kylätaloa tai -tilaa, joita ylläpitää kyläyhdistys tai siihen rinnastettava yhdistys. Jotkut näistä ovat saaneet seurantalojen korjausavustusta, jonka jakamisesta Suomen Kotiseutuliitto huolehtii opetus- ja kulttuuriministeriön toimeksiannosta.

Vielä suurempi osa tiloista on kunnostettu EU:n, valtion ja kuntien rahoituksesta muodostuvalla Leader-tuella. Vapaaehtoisten tekemät talkootunnit ovat kylätaloilla aina merkittävässä roolissa, niin tilojen kunnostamisessa kuin päivittäisessä ylläpidossa.

On totta, että kylätalojen käyttöastetta voitaisi nostaa nykyisestä. Monissa kyläyhdistyksissä katsotaan hyvinkin rohkeasti tulevaisuuteen. Halua ja valmiutta tarjota tiloja muillekin toimijoille on olemassa ja uusia käyttäjiä jopa toivotaan. Kylätaloja vuokrataan usein yksityisiin juhliin, kokouksiin ja muihin tapaamisiin. Näistä saadut, pienehköt tulot menevät kaikki kylätalon ylläpitämiseen. Lisää käyttäjiä voisi hyvinkin löytyä myös muista yhdistyksistä ja järjestöistä.

Mikäli ulkopuolisen toimijan tilaisuudet tarjoavat kyläläisille harrastusmahdollisuuksia tai kohtaamispaikkoja, on vastaanotto taloa ylläpitävässä yhdistyksessä varmasti positiivinen eivätkä tilavuokrat muodostu esteeksi.

Monella kylätalolla järjestetään myös säännöllisiä kyläkahviloita tai vastaavia kokoontumisia. Olisi erittäin upeaa, jos ulkopuolisella yhdistyksellä tai muulla taholla olisi tarjota sisältöä tai ohjelmaa kahvilaan.

Kannustan osallistumaan Avoimet Kylät -päivän tapahtumiin ja tutustumaan kylien toimijoihin, se voi johtaa hyvinkin hedelmälliseen yhteistyöhön. Ja vaikkei johtaisikaan, vannon vuosien kokemuksella, että Avoimet Kylät -päivä tapahtumat ovat aina upea elämys!

Hanna Ruohola

kyläasiamies

SataKylät ry

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion uusimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut