Harrastuksesta tuli poikani pelastus – Kuten hän aina sanoo: ”Ihminen voi lähteä Annikselta, mutta Annis ei lähde ihmisestä”

Kulttuuritalo Annis ja Porin teatterinuoret ovat kannustaneet monia muusikon- ja näyttelijänalkuja jatkamaan harrastustaan uraksi asti, teatterinuoren äiti kirjoittaa.

Kun poikani sai ennen kouluikää diagnoosin dysfasia (kielellinen erityishäiriö), pelkäsin hänen tulevaisuutensa puolesta. Erityiskoulu alkoi toisella paikkakunnalla ja siten hän eristäytyi oman asuinpaikkansa muista lapsista. Puheen tuottamisen häiriöiden lisäksi oli pientä motorista kömpelyyttä, eikä liikunta tuonut hänelle iloa.

Jostakin hän sai päähänsä halun näyttelemiseen, jota itse alkuun pidin mahdottoman kuuloisena. Ala-asteen aikaan hän sai kuitenkin mahdollisuuden aloittaa Anniksella, Porin teatterinuorten ryhmässä.

Tämä oli luultavasti hänen elämänsä pelastus ja ohjenuora, joka on kantanut häntä ja tuonut voimaa ja sosiaalisuutta aikuisikään saakka. Puheen tuotto parani, keskittymiskykyä tuli lisää, ja hän sai laajan ja rakastavan ystävyyden muiden teatterinuorten kanssa. Teatterinuoret ovat paikka, jonne saa jokainen tulla omana itsenään, yhteiskuntaluokkaan katsomatta.

Nyt aikuisikään tullessaan hän on halunnut antaa mahdollisuuden harrastaa ja ohjaa itse lasten teatteriryhmää. Kuten hän aina sanoo, ihminen voi lähteä Annikselta, mutta Annis ei lähde ihmisestä.

Muistetaan, että Annis ja teatterinuoret ovat auttaneet monia suomalaisia muusikkoja ja näyttelijöitä alkutaipaleelleen. Porin teatterinuoret onkin yksi Suomen suurimmista lasten- ja nuorten teatteriharrastuksen mahdollistajista.

Toivottavasti saamme sen näin myös pitää. Itse hoitajana olen erittäin huolissani nykynuorten ja lasten pahoinvoinnista, johon tulisi nyt vahvasti puuttua.

Teatterinuorten esityksiä voi jokainen meistä käydä katsomassa Anniksella. Tunnelma on intensiivinen ja vauhdikas katsomossa, mutta on ihanaa nähdä mitä lapset ja nuoret ovat itse saaneet aikaan. Näytöksistä löytyy vuosittain myös koskettavia esityksiä, jotka laittavat meistä jokaisen ajattelemaan.

Teatterinuoret toimivat pienin lahjoitusvaroin. Lahjoitusten pääpaino tuntuu olevan lasten ja nuorten liikunnassa. Ei jokainen lapsi ole urheilija eikä kaikista tule jääkiekkoilijaa. Porilaiset yrittäjät voisivat joskus myös antaa pienen lahjoituksen Porin teatterinuorten toimintaan.

Teatterinuoret aloittivat 1973 ja juhlivat tänä vuonna 50-vuotiasta taivaltaan. Mahdollistetaan vielä seuraavat 50 vuotta toimintaan, jotta lastenlapsemme ja lastenlastenlapsemme saavat mahdollisuuden toteuttaa itseään.

Susanna Vehmanen

lähihoitaja

teatterinuoren äiti

Pori

Lahjoitusten pääpaino tuntuu olevan lasten ja nuorten liikunnassa. Ei jokainen lapsi ole urheilija eikä kaikista tule jääkiekkoilijaa.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion uusimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut