”Työväen- ja seuratalojen ovet on saatava auki”

Piispa Mari Leppänen vieraili äskettäin Kokemäellä. Satakunnan Kansan haastattelussa piispa Leppänen on yhdestä asiasta erityisen varma: kirkon ovet on saatava auki. Leppäsen mielestä kirkkojen muuttaminen monitoimitiloiksi on tätä päivää.

”Monikäyttöisyydessä ei ole kyse mistään ihmeellisestä. Se ei välttämättä tarkoita massiivisia muutoksia. Emme voi voi takertua menneeseen, mutta on tärkeää, että sitä vaalitaan. Yhtä aikaa pitäisi kuitenkin katsoa rohkeasti tulevaan”, totesi piispa.

Hän ei näe mitään estettä sille, että esimerkiksi omaishoitajien piiri tai lasten muskari kokoontuisivat kirkon tiloissa.

Sama ongelma kuin kirkolla on myös monilla työväen-, seura- ja kylätaloilla. Osin opetusministeriön myöntämillä korjausavustuksilla tuettujen talojen ovet on pyrittävä saamaan auki nykyistä useammalle taholle ja harrastukselle. Jo siinä vaiheessa, kun opetusministeriöltä haetaan työväen- tai seuratalolle korjausavustusta, tulisi talon taustajärjestön antaa tietoa tulevista suunnitelmista.

Aivan samoin kuin kirkon piirissä pohditaan kirkkojen muuttamista monitoimitiloiksi, tulee työväen- ja seurataloja ylläpitävien järjestöjen ryhtyä katsomaan kirkon tavoin rohkeasti tulevaisuuteen.

Olisiko siinä ideaa, että työväen- ja seurataloja tehtäisiin tunnetuksi avoimien ovien tilaisuuksilla ja pientä ohjelmaa ja tarjoilua järjestämällä?

Pekka Ovaska

Pori

Työväen- ja seurataloja ylläpitävien järjestöjen tulee ryhtyä katsomaan kirkon tavoin rohkeasti tulevaisuuteen.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion uusimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut