Kiitän saamistani vastineista Saukkosen taloa koskevaan kirjoitukseeni ja kiitos myös asiavirheiden korjaamisesta.
Saukkosen talo herättää suuria tunteita vastineista päätellen ja toivomus onkin, että rakennussuojelua koskeva keskustelu jatkuu edelleen myös muiden suojelukohteiden osalta. Vastineista päätelleen ei ole ihan turhasta asiasta kyse.
Vertaukseni Porin puuvillatehtaan paloon liittyy siihen asiaan, josta Kaarlo Kaseva toteaa vastineessaan, että "yliopisto sijaitsee vanhan kehräämön tiloissa". Eli siis palosta säilyneissä, alkuperäisissä puuvillatehtaan osissa on edelleen toimintaa ja kauppakeskus on kokonaan tuhoutuneen kutomon paikalla. Kutomosta säilytettiin joitain seinän osia, jos olen asian ymmärtänyt oikein.
Saukkosen talon kohtalosta ollaan ilmeisesti lähiaikoina päättämässä.
Menneisyys on ikään kuin ankkuri tulevaisuuteen, joten olisi hyvä, että eri aikakausien suojeltuja rakennuksia voitaisiin säilyttää edelleen muun muassa keskustan alueella.
Kuten tunnettua, muualla Euroopassa on säilytetty ja restauroitu huomattavasti vanhempiakin rakennuksia ja rakennuskokonaisuuksia aikaa ja vaivaa säästämättä. Eli ajattelu lähtee siitä, että rakennushistorialla on merkitystä.
FM
Eurajoki