Kirjoittaessaan Saukkosen talon historiallisesta arvokkuudesta ja sen purku-uhasta Pertti Salo Eurajoelta kyselee: ”Eikö rakennussuojelu enää kiinnosta?”
Samalla hän vertaa palanutta Saukkosen taloa tulipalossa kärsineeseen Porin Puuvillaan ja kertoo, kuinka tuon palon jäljet korjattiin koulutus- ynnä muiksi tiloiksi.
En ota kantaa Saukkosen talon kunnostamiseen, sillä Porissa on tuhottu paljon arvokkaampiakin rakennuksia. Otan kantaa Salon kirjoituksessa mainittuun Porin Puuvillan paloon. Salo kertoo, että palon aiheuttamat vauriot on korjattu ja tiloissa on nyt toimintaa.
Ensinnäkin Puuvillan palo oli 20. toukokuuta 1981, eikä 1970-luvulla. Toinen väite, että tilat olisi korjattu, ei pidä paikkaansa. Palossa tuhoutunut osa oli kutomo, eikä sitä ole kunnostettu, vaan paikalla on osa mahtavaa Puuvillan kauppakeskusta. Kutomosta on jäljellä vain osa Siltapuistokadun varrella seisovaa seinää.
Kauppakeskukseen on liitetty osa värjäämöä ja viimeistämöä, mutta esimerkiksi yliopisto sijaitsee vanhan kehräämön tiloissa. Kokonaan purettu on uuden kehräämön tilat ja joitakin vähäisempiä osia entisestä upeasta Porin puuvillatehtaasta, joka parhaimpana aikanaan antoi työtä lähes 3 000 ihmiselle. Kun otetaan huomioon vielä Ikaalisten kutomo, niin lukumäärä nousi yli 3 000 työntekijään ja toimihenkilöön. Olin yksi noista työntekijöistä ja katselin, kun kutomo paloi.
Kaarlo Kaseva
Pori
”En ota kantaa Saukkosen talon kunnostamisen puolesta, sillä Porissa on tuhottu paljon arvokkaampiakin rakennuksia.